”Potkaisiko meitä arpaonni?”, kysyivät erään lapsen perhehoitajat, jotka olivat niin iloisia saadessaan osallistua lapsensa kanssa Salapoliisipäivään, joka järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä. Tavallaan he olivat oikeassa. Tarve salapoliisitoiminnalle eri puolilla Suomea olisi paljon suurempi ja mukaan pääsee vain rajallinen määrä lapsia. Mukaan pääseminen on sattumanvaraista. Lapsia otetaan ylipäätään vielä aika vähän konkreettiseen kehittämistyöhön. Kuka pystyisi raivaamaan kaikki rakenteelliset ja asenteelliset esteet pienten lasten osallisuuden mahdollistamiseksi?

Sain myös puhelun perhehoitajalta. Kelpaako meillä asuva lapsi ihan oikeasti mukaan? Kun sain vastata, että ihan jokainen kelpaa ja on lämpimästi tervetullut, hän melkein halkesi kiitollisuudesta. Paikka, jonne lapsi saa tulla sellaisena kuin on. Emme kysele taustoja, diagnooseja emmekä ylipäätään määrittele lapsia trauman tai muun leiman kautta. Lupasin perhehoitajalle, että meidän tehtävänä on mukauttaa toimintaa siten, että kaikki voivat osallistua. Puhelun jälkeen olin entistä vakuuttuneempi, että ehdoton periaatteemme kaikkien lasten oikeudesta osallistua juuri sellaisena lapsena kuin on, on kaikkia osapuolia voimaannuttava.

Myös pienet lapset ammattilaisten avuksi

Salapoliisipäivissä me aikuiset olemme kiinnostuneita kuulemaan millaisia ajatuksia ja näkemyksiä 6–10-vuotiailla lapsilla ja heidän läheisillään on käsiteltävään teemaan. Lapset ja aikuiset käsittelevät samaa teemaa omissa ryhmissään. Päivään mahtuu myös herkuttelua, leikkejä ja arvoitusten ratkaisemista. Usein niin perhehoitajien kuin lastenkin antama palaute on se, että tällaista tarvittaisiin lisää. Paras palaute lapsilta on, kun he kotiin lähtiessään kysyvät, milloin he taas pääsisivät Salapoliisi Mäyrää auttamaan.

Tällä kertaa tarvittiin apua kouluterveyskyselyn kysymysten pilotointiin. Sijoitetuille lapsille on tulossa oma kysymysosio ja tavoitteena oli miettiä, ovatko kysymykset hyviä ja ymmärrettäviä. Hyvin pian alun jännitys vaihtui innostuneeseen työskentelyyn. Lapset nostivat esille käsitteitä, joita he eivät ymmärtäneet, ja kiinnittivät huomion vastausvaihtoehtoihin, jotka puuttuivat. Lasten avulla kyselystä tulee toivottavasti selkeämpi ja helppotajuisempi. Me ammattilaiset kun emme osaa nähdä tekstiä lapsen lailla ja käytämme liian vaikeaselkoista kieltä.

Miksi on tärkeää, että aikuiset kuulevat ja kuuntelevat lapsia?

Kysyimme kaikilta mukana olleilta myös vastausta kysymykseen miksi heidän mielestään on tärkeää, että aikuiset kuulevat/kuuntelevat lapsia? Aikuiset miettivät asiaa mm. oman työn kehittämisen näkökulmasta. Yhteen lappuun kirjoitettiin, että lapsia kuulla, jotta saataisiin kehitettyä dialogisia työskentelytapoja. Toiseen, kuinka arvokasta pientenkin lasten kokemustieto on. Mutta mitä kirjoittivat lapset itse? He kirjottivat omiin lappuihinsa mm. näin:

”Koska lapsilla voi olla hyviä ideoita”

”Että lapsilla on hyvä olla ja ne tuntee olonsa turvalliseksi”

”Että lapset oppii ja että lapsen on turvallista olla”

Lapsen ja aikuisen välisessä kohtaamisessa onkin lasten itsensä mielestä kyse lapsen näkökulmien, ajatusten ja ideoiden arvostamisesta. Tai siitä, että lapsella olisi hyvä ja turvallista olla. Maltammeko pysähtyä lapsen toivoman turvallisuuden äärelle? Siihen kiteytyy niin paljon.

Miten lasten toiveet saataisiin muutettua käytännön toimiksi?

Lupasin vielä lasten ajatukset eteenpäin. Mietin, miten voin lunastaa lupauksen, jonka annoin lapsille. Miten heidän ajatuksensa tulisivat kuulluksi. Eniten pohdin sitä, että ne eivät jäisi vaan lyhyesti ohitetuiksi vaan menisivät sydämeen ja vaikuttaisivat oikeasti arjessa. Kuka perustaisi työryhmän, joka pysähtyisi vakavasti pohtimaan jo kuuden vuoden ajalta koottuja lasten toiveita lapsiystävällisemmän lastensuojelun ja turvallisen sijaishuollon kehittämiseksi? Voisiko työryhmä myös miettiä keinoja rakenteellisten esteiden purkamiseksi?

PS. Koen, että minuakin on onnestanut. Mikä etuoikeus onkaan, että saan tehdä tätä työtä yhdessä aivan ihanien lasten kanssa. Unelmoin, että ihan kaikkia lapsia kuultaisiin ja heillä olisi turvallisia aikuisia ympärillään. Ehkä jonain päivänä myös lasten kehittäjäryhmät ovat arkea joka puolella Suomea.