THL-blogissa pohdintaa lastensuojelun kilpailuttamisesta

“Kunnat ovat harjoitelleet kilpailutusta melko pitkään, ja silti ongelmia ilmenee niin järjestäjän, tuottajan kuin asiakkaiden raportoimana. Jos soten maakuntamalliin päädytään, tilanne muuttuu ja kilpailutuksen järjestäjiä on vähemmän. Kannan huolta lastensuojeluperustein ympärivuorokautisessa hoidossa vuosittain olevien noin 18 000 lapsen ja nuoren asemasta. Näistä lapsista ja nuorista yli 7 000 oli sijoitettuna yksityiseen perheeseen oman kodin ulkopuolelle, lähes saman verran (6 500) erilaisiin laitoksiin, yli 2 000 ammatillisiin perhekoteihin ja lähes 2 000 muualle vuonna 2015. Näissä yksiköissä kasvaa pikkukaupungin kokoinen tuleva sukupolvi.”

THL:n tutkimusprofessori Tarja Heinon blogiteksti löytyy THL:n verkkosivuilta.