Eräs äiti kertoi minulle tilanteesta, kun hän oli ollut 5-vuotiaan tyttärensä kanssa kaupassa. Äiti oli tavannut hyllyjen välissä ystävänsä, joka oli pysähtynyt juttelemaan heidän kanssaan. Tyttö oli takertunut äitinsä jalkaansa ja mennyt äidin selän taakse, ikään kuin piiloon. Ystävä oli jutellut äidin kanssa ja kysynyt myös kuulumisia tytöltä. Tyttö ei ollut halunnut puhua äidin ystävälleen mitään, vaikka äiti oli yrittänyt auttaa tyttöään kertomaan ystävälleen jotain pieniä asioita esimerkiksi päiväkodista, harrastuksesta tai unikaverista.
Aiemminkin, myös ennen tätä kauppareissua, äiti oli ajatellut tytön toimintatapaa. Tyttö piiloutui usein, kun joku aikuinen tuli juttelemaan. Hän oli aina ajatellut, että tyttöä ujostutti eikä sen takia halunnut puhua. Kauppareissun jälkeen äiti oli jutellut tyttärensä kanssa kauppareissulla tapahtuneesta kohtaamisesta. Tyttö kertoi, kuinka hän oli ajatellut äidin ystävän vievän hänet mukaansa, pois äidin luota, jos tyttö juttelee hänelle. Kauas pois, niin ettei hän enää näe omaa äitiä. Äiti kertoi, ettei hän ollut voinut kuvitellakaan tyttönsä kokevan kaupassa sattunutta kohtaamista pelottavaksi. Uhkaavaksi. Ahdistavaksi. Sellaiseksi, että tyttö miettii joutuvansa eroon äitistään. Äiti oli jäänyt miettimään tilanteita – miksi, miksi hän ei ollut pysähtynyt asian äärelle jo aiemmin.
Kohtaaminen jäi pitkäksi aikaa mieleeni. Pienen lapsen kokemat voimakkaat tunteet tilanteesta, joka aikuiselle oli piristävä ja ystävällinen kohtaaminen. Pysähdymmekö näkemään lapsen tunnetilaa? Kuulemaan mitä lapsi kertoo? Kuulemaan hänen tunteensa? Koetammeko ymmärtää mistä lapsen tunnetila tulee? Vai ajattelemmeko kenties lapsen käyttäytymisen johtuvan hänen temperamentistaan?
Pienellä lapsella on paljon tunteita. He myös näyttävät ne avoimesti, eivätkä koskaan teeskentele. Tunteet valtaavat mielen ja kehon. Myös tämän 5-vuotiaan tytön kokema pelko, ahdistus ja hätä tuntuivat voimakkaasti hänen kehossaan. Sai hänet siirtymään äidin taakse turvaan. Kääntämään katseen pois aikuisesta. Suojaamaan itsensä piiloutumalla. Lapsen on usein vaikea ymmärtää, mitä kaikki tunteet ja olotilat tarkoittavat. Tai hänen voi olla vaikea tunnistaa omia tunteitaan. Voimme aikuisina olla kertomassa tunteista, jutella lapsen kanssa siitä, miltä ne tuntuvat ja miksi ne tulevat. Etteivät ne ole vaarallisia, vaan voivat mennä ihan itsestäänkin ohi. Ja että niitä voi myös itse ohjailla.
Kuva: Google
Meille kaikille voi olla hankala erottaa voimakkaassa tunnetilassa (raivon, vihan, ahdistuksen tai pelon hetkellä) ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhteyttä. Tunteiden kanssa oppii pärjäämään, kun opettelee huomaamaan, tunnistamaan ja ymmärtämään niitä. Tunteet kertovat tärkeitä viestejä, joita on hyvä opetella kuuntelemaan. Niillä on sinulle asiaa, jos vain suostut kuuntelemaan niitä.
Ajatukset, käyttäytyminen, tunteet ja keholliset reaktiot vaikuttavat vastavuoroisesti toisiinsa. Yhtä muuttamalla voi vaikuttaa kaikkiin muihinkin. Vaikeiden ajatusten tai vahvojen tunteiden työstämistä voi harjoitella. On tärkeää, että oppisimme järjestelemään pään sisällä olevaa ajatusten ja tunteiden sekamelskaa. Mitä enemmän kuuntelemme kielteisiä ajatuksia, sitä enemmän niihin uskomme ja sitä kurjemmalta tuntuu.
Omaa tunnetilaansa ja tunneilmastoaan voi siis opetella muuttamaan mukavampaan suuntaan. Kun on oppinut tunnistamaan kielteisiä ajatuksia, niitä vastaan voi alkaa taistella. Opetella elämään epämiellyttävän tunteen kanssa niin, ettei yritä tukahduttaa sitä. Myönteisen sisäisen puheen avulla tuet itsellesi hyödyllisiä ajatuksia, jolloin ne vahvistuvat ja niihin on helpompi alkaa luottaa. Tarkoituksena ei ole kieltää voimakkaita tunteita (esim. raivo, viha), vaan oppia vaikuttamaan omiin ajatuksiin myönteistä sisäistä puhetta vahvistamalla.
Tunteiden tunnistamiseen ja niiden säätelyyn lapsi tarvitsee aikuista. Aikuisen apua ja tukea. Lapsen on mahdollista aikuisen avulla huomata, miten hän voi vaikuttaa omiin ajatuksiinsa erilaisissa tunnetiloissa. Tätä ominaisuutta voimme aikuisina olla vahvistamassa lapselle olemalla läsnä, hyväksymällä lapsen tunteet ja ohjaamalla myönteiseen. Se, että antaa tilaa lapsen erilaisille tunteille, myös niille, jotka aikuisessa itsessään herättävät ahdistukset, on tärkeää. Näissä tunteissaan lapsi jää helposti yksin. Ne voivat olla avuttomuutta, häpeää, huonommuuden ja kykenemättömyyden tunnetta. Jos nämä ovat vanhemmalle itselleen torjuttuja, ei hän pysty tukemaan lasta ja lapsi jää vaikean olonsa kanssa yksin.
Tunteiden kanssa pärjääminen on siis tärkeä taito meille kaikille. Se, miten hyvin nousemme uuteen yritykseen vastoinkäymisen jälkeen, ja miten pysymme pinnalla tunnemyrskyssä. Unohda siis jaottelu hyviin ja huonoihin tunteisiin ja ota käyttöösi ajatus: kaikki tunteet ovat tärkeitä. Ilman tunteitasi et olisi sinä. Älyämällä kaikki tunteesi ja sallimalla ne osaksi itseäsi voit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.