Vaikuttavan lastensuojelun kivijalkaa on toimiva laadun arviointi ja siihen liittyen jatkuvan asiakaspalautteen kerääminen. Laadun arviointia tulee suorittaa ennakoivasti ja yhtenäisin kriteerein alalle aikoville palveluntuottajille ja viranomaisille. Laadun arvioija ei saa olla esteellinen arviointitehtävässään ja siksi maassa tulisi olla riippumaton lastensuojelun valvontatehtävään erikoistunut toimija. Haasteellisia tilanteita syntyy mm. silloin kun kuntien viranomaistehtävissä sosiaalityö valvoo kunnan omaa palvelutuotantoa.

Kansakunnassamme normien purkutalkoiden nimissä myös lastensuojelun lupa- ja valvontamenettelyihin on ehdotettu uudistuksia, joissa suuntana on omavalvonnan lisääminen ja kokonaan mm. ennakollisesta lupamenettelystä luopuminen. Tällöin palveluntuottaja voisi aloittaa toimintansa ilmoittautumalla palveluntuottajarekisteriin. Tällainen menettely sysäisi mielestäni entistä kovemmat paineet valvonnan lisäämiselle palvelutuotannossa. Mutta eikö mitä, lakiehdotuksissa sekin asia aiotaan kuitata omavalvontaa lisäämällä!

Lastensuojelun hallinto on raskas ja siitä olemme kaikki alalla toimijat samaa mieltä. Voisimmeko kuitenkin suunnata kehittämistoimet laadunvalvonnan purkamisen sijaan esimerkiksi kilpailuttamiseen liittyvien lapsen oikeuksien vastaisten menettelyjen ja koko kilpailutuksen poistamiseen lastensuojelussa. Yhä kasvava kilpailutusten määrä erilaisine kriteereineen vie sekä tilaajalta, että tuottajalta suhteettomasti resursseja, vaarantaa kumppanuusajattelun sekä kokonaisvaltaisen asiakkaan elinkaariajattelun. Osaoptimoimalla kilpailutuksissa kukin toimija omia etuja, emme lisää vaikuttavaa lastensuojelua Suomessa. Kilpailutukset sisältävät kriteerejä, jotka estävät lasten yksilöllisiin tarpeisiin pohjautuvien palvelujen saantia. Rikomme siis ratifioimaamme lasten oikeuksien sopimusta ja omaa lastensuojelulakiamme.

Monissa Euroopan maissa mm. Hollannissa sosiaalipalvelujen valvonnasta vastaavalla toimijalla on jopa suuremmat vastuut palveluiden laadusta kuin itse toimijoilla. Ensiarvoisen tärkeää onkin, että valvonnan tuottamat havainnot oikeasti muuttavat toimintaa parempaan suuntaan ja valvovalla taholla tulee olla riittävät valtuudet toimenpiteisiin epäkohtien korjaamiseksi. On selvää, että ulkopuolisen arvioinnin ja valvonnan lisäksi keskeisessä asemassa lastensuojelun laadun arvioinnissa ja kehittämisessä on lapsen antama palaute. Monipuolinen arviointi ja palautteen käsittely, mukaan lukien palveluntuottajan omavalvonta, mahdollistaa, ei aukotonta, mutta hyvän laadunhallintajärjestelmän.

Uskallankin ehdottaa, että hallinnon keventämisen lisäksi hyödytään lastensuojelussa myös valvonnan ja asiakaspalautteen kehittämistä. Tarvitsemme siis:

• ennakollisen lupamenettelyn, missä tarkistetaan toimintaedellytykset ja laadun varmistamiseen pyrkivät elementit
• suunnitelman omavalvontaan, miten toimintaa arvioidaan ja kehitetään koko ajan johtajan ja henkilöstön toimin
• asiakaspalautejärjestelmän, josta palautuu tietoa yksikköön, mutta myös yksikön ulkopuolelle riippumattomille laadunvalvonnan toimijoille
• palveluntuottajan ja viranomaisen laadun arvioinnin ulkopuolisen tarkastuksen (missä on riittävät toimintavaltuudet ja vahva toiminnan kehittämisnäkökulma)
• ja ehkä vielä jonkinlaisen ”tilivelvollisuuden” tälle ulkopuolisista tarkastuksista vastaavalle taholle.

Näiden eri valvontatoimien vaikutuksia pitäisi arvioida ja seurata ainakin suhteessa asiakaspalautteeseen (iso kuva valtakunnan taso ja tulevaisuudessa maakuntataso sekä yksittäisen palveluntuottajan/viranomaisen toiminnan kehittyminen ja uudistaminen).

Pesäpuu on koonnut yhdessä Nuorten Sankareiden (sijaishuollon kokemusasiantuntijaryhmä Jyväskylästä) kanssa em. lastensuojelun valvonta- ja lupamenettelyjä koskevan kannanoton ja se on toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriöön Ministeri Annika Saarikolle. Lasten ja lastensuojelun etu on, että lastensuojelutoimintaa valvotaan, arvioidaan ja, siitä kerätyn vahvan asiakaspalauteen perusteella, kehitetään.