Ihastuin monien muiden tavoin ihanaan Turoon. Hän on 4–vuotias poika, joka sai tässä taannoin julkisuutta somessa oltuaan Ylen toimittajan haastateltavana. Haastattelua on katsottu jo yli miljoona kertaa. Toimittaja oli kiinnostunut kuulemaan Turolta, miten esikoulu eroaa päiväkodista. Turo ei vastannutkaan esitettyyn kysymykseen vaan kertoi sen sijaan paljon muuta.  https://areena.yle.fi/1-4232260

Turon haastattelu vei ajatukseni lapsen tiedon äärelle.  Voimme suhtautua haastatteluun monin eri tavoin ja tehdä siitä erilaisia tulkintoja. Turo on tosiaan sulattanut sydämet, mutta kuulimmeko mitä asiaa hänellä oli?  Oliko kyseessä vain hauska aikuisia huvittanut loppukevennys? Tai tekikö toimittaja virhearvioinnin mennessään haastattelemaan pientä poikaa? Voiko noin pieniltä kysyä mitään, jos he eivät osaa vastata?

Ohitimmeko Turon viestin? Vai pysähdymmekö ja kuulemme mitä kaikkea Turo meille sanoi? Tosiasiassa hänhän kertoi paljon tärkeitä asioita.

Olen ollut lapsen tiedon luonteen äärellä konkreettisesti, kun aloitimme lastensuojelun kehittämisen yhteistyössä neljän 4-vuotiaan kanssa. Meillä oli lasten valokuvatyöskentelyyn pohjautuva kehittämisryhmä Turussa yhteistyössä Nuorten Ystävien kanssa. Ryhmässä oli myös verrokkina isompia lapsia. He antoivat hyvää peilauspintaa eri ikäisten lasten kanssa työskentelyn eroihin.

Ensimmäinen askel on otettu ja opin valtavasti. Erityisesti omista reaktioistani, tunteistani, kontrollin ja hallinnan tarpeestani ja lasten kanssa kehittämisestä. Keväällä vielä ilmoitin rinta rottingilla siitä, kuinka tärkeää on, että suostumme epävarmuuteen. Nyt emme vie lapsille jotain valmista vaan suostumme katsomaan mitä syntyy yhdessä lasten kanssa.

Se on kuitenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Siinä hetkessä, kun olen pää pyörällä noiden ihanien neljävuotiaiden kanssa, huomaan hetken katuvani lupaustani epävarmuuteen suostumisesta. Lapset pistävät meidän aikuisten suunnitelmat spontaaniudellaan ihan uusiksi. Ryhmäkertojen jälkeen päässä surisee.  Nyt ryhmän antia jo hieman sulatelleena voin sanoa, että onneksi kuitenkin suostuin prosessiin. Annoin omille tunteilleni tilaa ja suostuin lasten opetettavaksi.

Olemme pitäneet 3–5 -vuotiaiden osallisuutta vahvistamaan pyrkivässä työssä tärkeänä periaatteena, että kaikki kehittämistyö tehdään yhdessä lasten kanssa. Lapset saavat oikeasti vaikuttaa kehittämistyön suuntiin ja arviointiin.  Ihan ensimmäiseksi he halusivat lisää leikkiä! Tajusin myös, että puheeseen perustuva haastattelu ei todellakaan toimi pienten kanssa. Läheskään kaikki 3–4-vuotiaat eivät ilmaise itseään yhtä vuolaasti kuin Turo. Meillä täytyy olla muita keinoja tavoittaa lapsen kokemusta.

Mutta miksi otsikon Kirahvi?

Lapset halusivat olla Kirahveja. Jatkossa teemme kehittämistyötä yhdessä 3–5-vuotiaiden Kirahvikerholaisten kanssa. Kirahvi sopii paremmin kuin hyvin meidän kanssamatkaajaksemme tällä epävarmuuteen suostumisen antoisalla tiellä.

Koska kirahvit ovat pitkäkaulaisia, niillä on jo luonnostaan erityinen näköalapaikka ja erityinen näkökulma maailmaan. Siitä johtuukin, että kirahvit liitetään usein kykyyn katsoa asioita toisesta näkökulmasta. Kirahveilla on myös lempeä katse. Meidän pienet Kirahvikerholaiset autavat meitä katsomaan työtämme tavalla, joka on sekä maanläheinen että avarakatseinen.

Ihan pienet lapset tarvitsevat vielä pidempää kaulaa kuin muut päästääkseen osalliseksi ja saadakseen äänensä kuuluviin.