Pitelen kädessäni juuri painosta tullutta uutta työkirjaa, jonka lastensuojelusta kokemusta omaavat lapset ovat tehneet toisille lapsille. En osannut etukäteen kuvitella kuinka rikas ja opettavainen työskentelystä tulisi ja kuinka lapset veisivät minut erityisesti kotiin liittyviin tunteisiin ja ajatuksiin.

….

Istumme aloituspiirissä lasten kanssa ja on esittäytymisen aika. Käsillä on ihka ensimmäinen salapoliisikokoontuminen ja eräs poika aloittaa. Nimeni on Mikko (nimi muutettu) ja mun koti ja sit mulla on toinenkin koti… Siinä se tuli: KOTI. Aihe, jota emme aikuisina olisi ymmärtäneet ottaa tutkimusteemaksi, kun oli tarkoitus tutkia lastensuojelua.

Koti-teemasta tuli sittemmin olennainen osa lasten kanssa tehtyä kehittämistyötä ja sen pohjalta kirjoitettua lastensuojeluopasta. Miltä tuntuu muuttaa uuteen paikkaan, millä nimellä voin kutsua uuden paikan aikuisia, milloin uudesta paikasta tulee koti ja miten voi ilmaista ikävää?

Ennen kuin kirja lähti painoon, sitä koekäytti ja kommentoi myös joukko lapsia. Saimme tärkeää palautetta. Kotiteemasta kaikki alkoi ja yllätyksekseni myös päättyi. Erään lapsen palaute oli erityisen puhutteleva. ”Kirjassa tärkeää oli koti, sillä jos lapsella ei ole kotia hänellä ei ole mitään.” Tuo lause ei ole jättänyt minua rauhaan ja mitä enemmän sitä mietin, sitä syvällisemmän merkityksen se saa.

Koti on lapsille tärkeä ja määrittää lapsen identiteettiä. Sijoitetulle lapselle koti ei ole ollenkaan helppo ja yksiselitteinen asia. Mitä jos koti ei olekaan turvapaikka ja koteja on monia. Koti tutkimusteemana oli kovin tunnepitoinen. Mikä edes on oikea koti?

Lasten kanssa kotia tutkiessani huomasin miettiväni useaan kertaan meidän ammattilaisten yleisesti käyttämää käsitettä: kodin ulkopuolelle sijoitettu lapsi. Miltä termi kuulostaa ja ennen kaikkea miltä tuntuu lapsesta, josta puhumme kodin ulkopuolella olevana. Lapsella voi olla omasta mielestä ihan oikea koti sijaisperheessä ja me työntekijöinä puhumme ulkopuolisuudesta, ulkona olemisesta. Ihan kuin sijoitettu lapsi istuisi ulkona ja oikeiden kotien lapset leikkisivät sisällä lämpimässä.

Tutkimuksissa lasten kanssa selvisi, että ei niin väliä vaikka koteja olisi monta, mutta se on tosi tärkeää, että jokaisella lapsella on koti, jossa on ruokaa, sänky ja kilttejä aikuisia. Lasten mielestä koteja ei tarvitse panna paremmuusjärjestykseen. Aikuiset kuuluvat kotiin ja erityisesti sellaiset aikuiset, jotka huolehtivat, rakastavat, eivät lyö eivätkä huuda lapsille.