Olen saanut olla mukana läheissijaisvanhemmuuden eri teemojen, sen erityisyyden, kehittämistyössä Pesäpuussa jo liki kaksi vuotta. Lähtökohtaisesti olen ammentanut työhöni omasta läheissijaisvanhemmuudestani, mutta myös antoisista kohtaamisista kehittäjäryhmissä, työkokouksissa, mentorina, vertaistukiryhmässä ja PRIDE-valmentajana. Ennen kaikkea olen saanut kokemuksen siitä, etten vuosia sitten ollutkaan puolisoni kanssa yksin kokemassa kaikkea sitä sekavaa tunnevyöryä ja tietämättömyyttä, mitä läheissijaisvanhemmuuden alkutaival meille tarkoitti.
Kuten kehittämistyössä, ja lopulta aivan kaiken ymmärrykseen saattamisessa, olen tarvinnut läheissijaisvanhemmuuden erityisyydenkin äärellä aikaa, jotta se, mikä siinä on olennaista, voi tulla näkyväksi. On tarvittu tuntikausia puhumista, pähkäilyä, miettimistä, asiaan palaamista ja yön jos toisenkin yli nukkumista, mutta se on ollut kaiken arvoista. Uskaltanen sanoa työtovereidenkin puolesta: tie läheissijaisvanhemmuuden erityisyyden ymmärtämiseen ja sen tukemiseen käytännössä on avautunut oivaltavasti, yhdessä.
Kun pysähdyn muistamaan itseäni ja meidän tilannettamme läheissijaisvanhemmuuden – ja perheen – näkökulmasta yli 11 vuotta sitten, on nyt helppo tunnistaa, miksi välillä tuntui vaikealta. Miksi olin hukassa omassa tädin ja sijaisäidin roolissani, miksi viranomaisten läsnäolo arvelutti. Miksi tunteet menivät välillä yli ymmärryksen, miksi tuntui yksinäiseltä.
Teimme Pesäpuussa tänä syksynä kyselyn läheissijaisvanhemmille valmennuksesta ja alkuvaiheen tuesta. Vastaukset vahvistivat niin omaa kokemustani kuin tiimimme kehittämistyössä saamia oivalluksia ja pohdintojen tuloksia. Valmennus ja alkuvaiheen tuki ovat olennainen osa läheissijoituksen tavoitteiden toteutumisessa. Ne ovat myös erityisiä verrattuna perhehoitajuuden harkintaan lähtökohtaisesti vieraalle lapselle.
Roolimuutos tädistä, enosta, isoäidistä tai vaikkapa kummisedästä läheissijaisvanhemmaksi on prosessi, jolle on hyvä saada aikaa ja rauhaa. Se on aikaa vievä taival myös lapselle, kun oma täti onkin yhtäkkiä vanhemman roolissa. Roolimuutokseen liittyy myös perhehoitajuuden julkinen puoli: Mitä tarkoittaa olla läheiselle lapselle vanhemman roolissa toimeksiantosopimussuhteisessa tehtävässä? Voisiko läheissijaisvanhemmuutta harkita yhtä lailla PRIDE-valmennuksessa kuin toisenlaistakin sijaisvanhemmuutta?
Tunteiden kirjo on valtava ja seilaa laidasta laitaan. ”Epävarmuutta, pelkoa, surua, vihaa, huolta, ristiriitaisuutta, halua huolehtia, odotusta, rakkautta, epäoikeudenmukaisuutta, iloa, hämmennystä, toivoa, luottamusta, uskoa, sekavia tunteita, ärtymystä, häpeää, jännitystä, pettymystä, turhautumista, varmuutta, kiukkua”, vastattiin kyselyssä kysymykseen: Millaisia tunteita läheissijoituksen alkuvaiheeseen liittyi?
Huomioitavaa on myös, että sekä läheisen että lapsen verkosto koostuu usein samoista sukulaisista tai muista tutuista ihmisistä, eikä se tarkoita suoraan sitä, että läheinen – tai lapsikaan – saisi automaattisesti tukea heiltä isossa elämänmuutoksessa. Toisinaan päinvastoin. Automaattista ei myöskään ole kiintymyssuhde, vaikka lapsi olisi läheiselle ennestään tuttu ja tärkeä ja toisinpäin. Mitä tarkoittaa kiintymyssuhde siinä kohtaa, kun suhde muuttuu läheissijoitukseksi? Mitä tarkoittaa suhde mahdollisesti muihin perheenjäseniin, esimerkiksi läheisen puolisoon ja perheessä asuviin lapsiin?
Kyselyssä alkuvaiheen tukeen toivottiin muun muassa vertaisuutta; kokenutta läheissijaisvanhempimentoria ja vertaistukiryhmää. Toivottiin tietoa perhehoitajuudesta ja rauhaa prosessoida muutosta. Valmennus koettiin tärkeänä osana myös tukea.
Mitä minä itse olisin aikoinaan voinut toivoa? Tunnetta, että kaikki järjestyy. Vertaisen vierelleni. Tukea, tietoa ja ymmärrystä työntekijöiltä perhehoitajuuden julkiseen ja yksityiseen tehtävään liittyvissä asioissa.
On ollut eheyttävää olla mukana läheissijaisvanhemmuuden kehittämistyössä liittyen alkuvaiheen tukeen ja valmennukseen. Omat kokemukset ovat saaneet uudenlaisen merkityksen ja voiman, kun niiden avulla voin kenties saada aikaan hyvää jonkun toisen läheissijaisvanhemmuuden alkutaipaleelle.
