Elämäntarinatyöpaja – konkretiaa turvalliseen elämäntarinatyöskentelyyn

Miten minusta tuli minä? Sijaishuollon kokeneen nuoren kohdalla vastaus ei välttämättä ole ollenkaan helppo. Tapahtumia voi olla paljon ja muistotkin osin hatarat.

Lapsella ja nuorella on oikeus omaan tarinaansa ja oikeus saada tietää omasta taustastaan. Kun nuori ymmärtää omaa taustaansa, hän voi rakentaa tulevaisuuttaan vahvemmalle perustalle. Hän voi saada ymmärryksen omalle, joskus kovin mielettömällekin, käyttäytymiselleen ja sitä kautta irrottautua haitallisista ja jopa tuhoisista kehityssuunnista.

Ammattilaiset luovat joskus esteitä nuoren tarinan käsittelylle. Pelätään, että aika ei ole oikea. Pelätään, että työskentely vaarantaa nuoren hyvinvointia. Pelätään työskentelyn nostavan esille jotain hallitsematonta ja kaoottista. Mietitään, riittääkö koulutus ja ammattitaito ottamaan vastaan vaikeita asioita ja muistoja. Kerrotaan, että aika ei riitä, ei ole resursseja kuulla. Työskentely vie aikaa ja käy voimille.

Tähän nuorten ja ammattilaisten tarpeeseen syntyi Mun elämäni -kartta – Väline nuoren elämäntarinatyöskentelyyn osana Nuoren päihdetyökirja lastensuojeluun -materiaalia. Mun elämäni -kartta on työväline, jonka avulla nuori voi hahmottaa omaa elämäntarinaansa helposti tarrojen avulla. Kuvatarrat antavat mahdollisuuden käsitellä vaikeitakin asioita lempeästi. Nuori voi katsella tarroja, valita niistä itselleen sopivia kuvia ja liimata niitä elämänjanalleen tapahtumia kuvaavaan järjestykseen. Ei tarvitse jäädä kirjoittamaan vaikeita asioita ja pohtimaan niiden merkityksiä, vaan voi edetä aikakaudesta toiseen vaikka sekunneissa ja antaa tarrojenkin välillä inspiroida työskentelyä liiallisen aktiivisen muistamisen sijaan.

Elämäntarinatyöskentely auttaa lasta tai nuorta ymmärtämään omaa historiaansa, identiteettiään ja elämänpolkuaan. Se on prosessi, jossa nuori saa jäsentää ja kohdata omaa tarinaansa. Työskentely vahvistaa minäkuvaa, lisää osallisuutta ja toimijuutta sekä auttaa käsittelemään kipeitä kokemuksia.

Osallisuuden vahvistaminen – nuoret mukaan suunnitteluun

Järjestimme taannoin Pesäpuussa sijaishuollossa asuville ja sieltä jo itsenäistyneille nuorille elämäntarinatyöpajan. Halusimme tarjota nuorille ajan ja paikan kohdata itse turvallisesti oman elämänsä vaiheita. Lempeästi ja kunnioittaen, pakottamatta muistamaan mitään tai saamatta mitään valmiiksi. Omaan tahtiin, omilla ehdoilla. Mutta tarjosimme kuitenkin työskentelyyn tarvittavat tilat, välineet, läsnäolon ja tuen.

Kysyimme nuorilta itseltään, mitä kaikkea meidän tulisi ottaa huomioon, jotta työskentely olisi turvallista. Saimme hyvinkin selkeitä vastauksia: Tarvittaisiin riittävästi aikaa, tutut ihmiset, ruokaa ja herkkuja sekä yhdessä sovitut säännöt päivälle. Nuorilla tulisi olla vapaus valita, minkä verran he haluaisivat jakaa omaa tarinaansa tai kuulla muiden tarinoita. Päivään kaivattiin varsinaisen työskentelyn rinnalle myös muuta tekemistä. Turvallisen olon luominen ennen ja jälkeen päivän nousi myös tärkeäksi huomioksi.

Vietimme elokuisen lauantaipäivän yhdessä luonnon läheisyydessä. Aloitimme päivän aamupalalla ja kiireettömällä kuulumisten vaihdolla. Mietimme kunkin omia glimmereitä, eli turvaa tuovia asioita, ja kirjoitimme niitä ylös. Kerroimme niistä toisillemme yksityiskohtaisen tarkasti.

Kertasimme ja kirkastimme päivän säännöt. Fläppitaululle kirjautui aikataulujen lisäksi seuraavanlaiset yhdessä jaetut säännöt: tilaa tunteille, tilaa puhumiselle, kuunnellaan, saa kysyä, saa rajata, huumori ja ilo, ehdoton luottamus, kerro jos poistut. Muistutimme vielä, että jokainen työskentelee itseään varten. Jokainen sai valita, mihin ajanjaksoon keskittyi vai työstikö koko elettyä elämäänsä, omien sen päivän voimavarojen ja mielenkiinnon mukaisesti. Sai puhua tai sai olla puhumatta. Sovimme yhteisen purkamisen hetken ja jaoimme käytettävissä olevan ajan minuutilleen tasan osallistujien kesken.

Kaikki tiesivät etukäteen, miten päivä tulisi menemään.

Koko ryhmä uppoutui tarrojen ja tarinoidensa äärelle. Mukana olivat kaikki värikkäät tarramme, teippimme ja tussimme, mitä vain askartelukaappien uumenista löytyi. Me ohjaajat intouduimme itsekin työstämään omia elämänjanojamme omilla tavoillamme.

Me ohjaajat pidimme kiinni aikatauluista. Päätimme työskentelyn, vaikka tarrojen imu oli loputon. Kuulimme toistemme työskentelystä, oivalluksista ja kokemuksista. Itkimme ja nauroimme.

Ruokailut pitkin päivää olivat tärkeitä, totta kai.

Lopuksi pelailtiin yhdessä lautapelejä, saunottiin ja uitiin. Hyväntuulisina ja voimaantuneina lähdimme koteihimme päivän päätteeksi.

Elämäntarinatyöskentely vaatii aikaa, rauhallista tilaa ja emotionaalista läsnäoloa

Nuorilta kerätyt palautteet elämäntarinatyöpajasta kertoivat työpajan vahvasta tarpeesta ja sen hyödyistä.

Nuoret arvostivat aikaa syventyä omaan tarinaansa sekä työskentelyn luottamuksellista tunnelmaa.

”Päivässä oli rauhallinen tunnelma. Aamulla oli sopivasti aikaa laskeutua aiheen pariin. Olen tehnyt elämäntarinatyöskentelyä jo aikaisemmin, mutta tällä kertaa pääsin syventymään siihen paremmin. Ajan puitteissa pystyi olemaan rauhassa oman tarinan kanssa ja kirjaamaan ylös työskentelystä herääviä ajatuksia.”

Alussa luodut pelisäännöt ja turvaharjoitukset lisäsivät turvallisuuden tunnetta.

”Yhteisten sääntöjen luominen alussa oli erityisen tärkeää ja toimivaa.”

”Työpajassa vallitsi luottamuksellinen ja lempeä tunnelma.”

”Oli tärkeää aloittaa työpaja miettimällä turvaa tuovia asioita.”

Vertaistuen merkitys ja ohjaajien ammattitaito nousivat esiin palautteissa.

”Minulla oli erityisen turvallinen olo jakaessani ajatuksia vertaisteni ja taitavien ohjaajien kanssa.”

”Todella voimaannuttavaa ja vapauttavaa, kun pääsin kertomaan kokemuksia sellaisille, jotka oikeasti ymmärtävät, eivätkä vain väitä niin.”

Taidelähtöiset ja narratiiviset menetelmät tarjoavat oman elämänpolun tutkimiselle turvallisen tilan

Nuori voi taidelähtöisen ja narratiivisen elämäntarinatyöskentelyn äärellä viipyillä turvallisesti omassa tilassaan ja olla oman tarinansa omistaja sekä vahvistaa omaa identiteettiään.

Elämänjana ja tarrat saivat nuorilta kiitosta:

”Tarrat oli lempeä tapa tehdä elämäntarinaa. Jokainen tarra janalla kertoo jonkinlaisen tarinan.”

Visuaalisuus auttoi hahmottamaan omaa polkua ja vahvistamaan itsetuntemusta. Ymmärrys lisääntyi siitä, mikä on auttanut heikoista hetkistä eteenpäin. Tarrojen liimaaminen aikajanalle koettiin hyväksi tavaksi käsitellä mennyttä ja pohtia tulevaa.

Myös numeeriset palautteet ovat perin rohkaisevia. Kuulluksi tulemisen kokemus oli erittäin vahva (keskiarvo 7/7). Nuoret kokivat, että heille puhuttiin tärkeistä asioista ja he saivat kertoa tarinansa omilla ehdoillaan. Työpaja koettiin hyödylliseksi (keskiarvo 6,5/7), ja se lisäsi rohkeutta (6,3/7), uskoa omiin mahdollisuuksiin (6,3/7) sekä vahvisti itsetuntemusta (5,8/7).

Mun elämäni -kartan taustalla on vahva teoreettinen viitekehys

Elämäntarinatyöskentely ei missään nimessä ole vain ”kiva lisä” tai ”askartelijoiden puuhastelua”, vaan sijoitettuna olevan nuoren oikeus ja ammattilaisen työväline identiteetin, osallisuuden ja toipumisen tukemiseen. Traumainformoitu, suhdeperustainen ja systeeminen lastensuojelutyö antavat vahvan selkänojan: turvallisuus, läpinäkyvyys, kumppanuus ja voimaantuminen vähentävät uudelleentraumatisoitumisen riskiä ja vahvistavat nuoren toimijuutta. Emme ”terapoi”, mutta toimimme terapeuttisesti suhteessa.

Terapeuttisten menetelmien ammattitaitoinen käyttäminen vaatii koulutuspohjan lisäksi oman persoonan käyttöönottoa sekä myös oman elämäntarinan tuntemista ja oman itsen syvää ymmärrystä.

Traumainformoitu lähestymistapa voisi olla tekojen kielellä: Välitä lämpöä, lempeyttä ja hyväksyntää. Viljele arvostavia katseita ja jaa halauksia. Osoita myötätuntoa. Lujita rohkeutta, kannattele toivoa ja vahvista uskoa. Välitä aidosti, päästä lähellesi, tunne itsekin. Ole ihminen ihmiselle.