”Voidakseen puhua, täytyy luottaa. Voidakseen luottaa, täytyy tuntea. Voidakseen tuntea, täytyy olla aikaa.”
– Tuntematon
Luottamuksen syntyminen vaatii aina tutustumista, aikaa ja vastavuoroisuutta. Luottamus kasvaa – ja siihen voidaan kasvaa – yhdessä. Se syntyy uskosta siihen, että muut toimivat odotusten mukaisesti, ja johdonmukaisuudesta. Pienistä teoista, ohikiitävistä hetkistä, monen mittaisista, yhteisistä polun haaroista.
Jotta voi luottaa, on tunnettava. Jotta voi tuntea, on kuunneltava. Jotta voi kuunnella, on oltava aikaa. Aikaa kohdata, asettua, tunnustella ja luoda syvää yhteyttä. Olen monesti kohdannut työssäni lauseen ”kun kehenkään ei voi luottaa”. Se herättää usein mieleeni kysymyksen: Kuka särki sinut?
Suuri osa meistä, ikään katsomatta, kaipaa korjaavia kokemuksia jossakin asiassa. Niitä pieniä murusia, uskoa hyvään. Luottaminen vaatii hajottavien kokemusten jälkeen myös rutkasti uskallusta. Uskallusta yrittää. Uskallusta tuntea ja asettaa itsensä avoimeksi, haavoittuvaksi.
Olen itse työskennellyt pitkään digitaalisilla alustoilla, tarjoten nuorille luotettavan ja turvallisen aikuiskontaktin verkkovälitteisesti. Niin verkossa kuin lähitapaamisissa tietyt roolimme saattavat aiheuttaa nuoren silmin valta-aseman. Meillä turvallisilla aikuisilla on valtaa ja vastuuta, ja tämä voi herättää nuorissa vastustusta ja varautuneisuutta. Vaikka verkossa työskentely ja luottamuksen rakentaminen vaativat työntekijältä tietyntyyppistä teknistä osaamista ja ehkä hieman erikoisosaamistakin, ovat luottamuksen syntymisen mekanismit samat kuin kasvokkaisessa yhteyden rakentamisessa.
Samat lainalaisuudet pätevätkin niin verkossa kuin kasvokkain tehtävässä kohtaamistyössä. Pienen lisämausteensa verkkotyöhön tuo se, että työntekijän pitäisi pystyä luomaan alati muuttuvien emojisääntöjen ja lyhyiden lauseiden keskellä kuva itsestään toiselle. Pystyä osoittamaan empatiaa. Luoda rajoja, rakkaudella. Ja lukea nuorta.
Mitä piiloutuu ”k”-”lauseen” taakse? Mihin kiinnittyä keskustelussa, kun ei pääse kokemaan nuoren kehonkieltä ja olemusta? Rehellisesti sanottuna: ei oikein mihinkään. Tämä on se kohta, jossa persoonan lisäksi ammattitaito astuu kentälle.
Kysy. Kysymällä ja osoittamalla halua tutustua voi maalata kuvaa tilasta, jossa nuori henkisesti matkustaa. Kysyminen luo myös nuorelle turvaa – ”tuota tyyppiä oikeasti kiinnostaa”. Turvasta käsin syntyy luottamuksen tila. Niin itseensä kuin muihin, omaan pärjäävyyteen ja muiden tukeen.
Joskus tilanteet myös muuttuvat. Yksi nuori totesi taannoin hyvin, että luottotyypin menettäminen avaa meille oven ja mahdollisuuden luottaa johonkin toiseen ihmiseen. Hän sanoitti, että elämän luonteeseen kuuluu, että myös ne hyvät tyypit lähtevät. Eivät jätä tai hylkää, mutta haarautuvat toiselle polulle. Tämä on kaikille kasvun mahdollisuus. Toiselle polulle lähtevän aikuisen tarkoituksensa ei ole särkeä luottoa tai uskoa hyvyyteen, vaan ennemminkin mahdollistaa se, että nuoren omat jalat kantavat ja muistuttaa, että maailma on pullollaan hyviä tyyppejä, joihin voi oppia luottamaan, kun antaa siihen mahdollisuuden. Mielestäni tämä oli toiveikas ja kaunis ajatus.
Itse asiassa tuo keskustelu sai minut näin uutena turvasatamalaisena pohtimaan, mistä se luotto oikein syntyykään. Ja niinhän se on, että sekä kasvokkain että diginä luottamus syntyy niistä kuuluisista pienistä puroista. Aikataulujen noudattamisesta, aidosta kuuntelusta; siitä, kun muistaa jotain, mitä toinen on kertonut ja siitä, että kokee, että itseen suhtaudutaan vakavasti. Siitä, että tulee autetuksi.
Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus osoittaa toiselle, että ”olen tässä”. Olen luottamuksen arvoinen. Digitaalisuus ehkä muuttaa luottamuksen rakentamista, mutta ei sen ydintä. Verkossa ei voi nojata täysin samalla tavalla kehonkieleen, äänenpainoihin, eleisiin ja ilmeisiin. Mutta sen sijaan luottamus syntyy johdonmukaisuudesta, sanansa pitämisestä, kirjoitetun tekstin sävyistä, aitoudesta ja läpinäkyvyydestä.
Digitaalisessa maailmassa, etenkin meille aikuisille, kaikki voi tuntua feikiltä. Kuvat, tarinat, ihmiset tarinoiden takana. Ja törmäähän tähänkin. Liian usein. Mutta nuorille tuo maailma on tosi. Verkossa tavatut ja koetut kohtaamiset aitoja. Ja särjetty luottamus yhtä kivuliasta kuin ”tosielämässä”.
Ollaan siis ihmisiä ihmisille, luottamuksen arvoisia ja valmiita myös lunastamaan luottomme.
Kirjoittaja on Nuorten Turvasataman uusi kehittämispäällikkö, joka sijaistaa Krista Leinoa tämän toimivapaan ajan.
