Miten kuulla lasta, joka ei puhu? Voiko vauvalla olla mielipide? Mitä vauva voi ymmärtää? Miten pieni lapsi voisi ottaa kantaa tilanteeseen, joka on aikuisellekin vaikea? Näitä kysymyksiä pyöritellään paljon silloin, kun lastensuojelun asiakkaaksi tulee vauva tai pieni taapero. Laki ohjaa selvittämään kaikenikäisten näkemystä, mutta kuinkahan usein se jää toteutumatta, koska ajatellaan, ettei pienellä ole mitään asiaan vielä sanottavaa? ”Sehän on vasta vauva!”
Pienen vauvan mielipidettä ei tietenkään voi selvittää samalla lailla kuin teini-ikäisen tai leikki-ikäisen. Siihen liittyy aivan omaa erityisyyttä. Vauva kuitenkin aktiivisesti viestii ja vaikuttaa omasta olotilastaan käsin jo ennen syntymäänsä liikehtien ja reagoiden ääniin, valoihin tai vaikkapa ravintoon. Vastasyntyneenä hän on jo taitava kertomaan perustarpeistaan. Kasvaessaan ja kehittyessään hänen taitonsa vahvistuvat. Pienen lapsen kokemus ja tuntemus omasta hyvinvoinnistaan ja hänelle tärkeistä asioista on koko hänen turvallisen kehityksensä perusta, ja siten aivan lastensuojelun ydintä.
Mielipiteen selvittäminen ei ole vain suullista keskustelua tai papereiden täyttämistä. Pienet lapset ilmaisevat itseään monella eri tapaa, ja vauvan ja taaperon kanssa toimiessa pääpaino onkin lapsen kokonaisvaltaisessa tarkastelussa. Eleillä, ilmeillä, kehollisilla reaktioilla, liikkeellä, äänteillä ja äännähdyksillä vauva viestii aikuisille. Se, miten näistä lapsen ilmaisutavoilla punoutuu näkemys tai mielipide, vaatii aikuiselta sensitiivistä ja pitkäjänteistä havainnointia sekä lapsen ympärillä ja arjessa olevien aikuisten kuulemista, ja lisäksi muuttuvien tilanteiden tarkkaa seuraamista.
Yhdellä lyhyellä tapaamisella työntekijä saa lapsesta vain pienen tiedonjyvän, ei koko kuvaa. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on toistuvasti sanonut, että sosiaalityöntekijän tärkein tehtävä on tavata lasta. Sen merkitys korostuu, mitä pienemmästä lapsesta on kyse. Työntekijän tulisi tuntea lapsi ja hänen arkensa, sillä siellä syli-ikäisen lapsen hyvinvointi, osallisuus ja turvallisuus rakentuvat. Siellä on mahdollisuus myös selvittää lapsen kokemus ja näkökulma.
Voiko lapsi hyvin? Onko hän kiintynyt hoivaavan aikuiseen? Kenen sylissä hän rentoutuu ja antautuu vuorovaikutukseen? Milloin hän jäykistyy tai millaisia asioita hän pelästyy? Mitä iho tai suoliston toiminta kertoo hänen voinnistaan? Kenen luo hän hakeutuu tutkittuaan ympäristöä? Vai yrittääkö lapsi vain selvitä tilanteesta toiseen, eikö hän luota kehenkään? Miten hän reagoi muutoksiin, entä ääniin tai valoihin? Milloin hän on kuormittunut, entä miltä hän näyttää levollisena ja levänneenä? Millaisia ovat hänen yksilölliset tarpeensa tai mieltymyksensä? Missä lapsi viihtyy, mitä hän haluaa, mikä on liikaa?
Pienen lapsen oikeus tulla kuulluksi ei katoa, vaikka hän ei vielä puhu
Pieni lapsi hahmottaa maailmaa ennen kaikkea kehonsa ja aistiensa avulla. Hänelle aistikokemukset kertovat usein enemmän kuin meille aikuisille. Lapsen kokemus on kokonaisvaltainen, minkä vuoksi vauva ilmaisee oloaan monin tavoin juuri kehonsa kautta. Kehon reaktiot voivat viestiä esimerkiksi siitä, että ympäristö on hänelle liian kuormittava – tai päinvastoin, että hän tuntee olonsa turvalliseksi. Lasten reaktioiden tulkinta on kuitenkin haastavaa, sillä yksittäinen oire voi johtua monesta eri syystä. Vatsavaivat kuuluvat usein vauvojen arkeen, mutta tiedetään myös, että stressi, turvattomuus tai jatkuvat muutokset voivat näkyä ummetuksena, ripulina tai vatsakipuina ilman lääketieteellistä syytä.
Kun arki rauhoittuu ja lapsi saa vakaata hoivaa, myös suoliston toiminta usein tasapainottuu. Samoin ihon oireilu voi lievittyä, kun lapsi saa turvaa ja tasaisuutta arkeensa. Näin kehon signaalit kertovat myös lapsen tunnekokemuksesta. Siksi aikuisten sitoutuminen havainnointiin on tärkeää, jotta saadaan selville, mikä reaktio on toistuva viesti ja mikä vaikkapa ohimenevän pöpön aiheuttamaa. Viestien tulkitseminen vaatii työntekijältä erityisosaamista tai vaihtoehtoisesti verkoston muiden ammattilaisten mukaan ottamista. Joka tapauksessa on niin, että vauva- ja taaperoikäisen lapsen näkemyksen selvittäminen vaatii työntekijöiltä tavallista isompaa aikaresurssia. Ja se pitäisi heille pystyä suomaan.
Lapseen ja hänen arkeensa perehtyminen antaa avaimia lapsen näkökulman ja kokemuksen ymmärtämiseen. Ne luovat pohjan, johon arjen päätöksiä perustaa tai jonka avulla voi muodostaa käsitystä siitä, mikä on juuri tämän lapsen etu juuri tässä tilanteessa.
Pienen lapsen oikeus tulla kuulluksi ei katoa, vaikka hän ei vielä puhu. Varhainen kuuleminen on lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistamista sijaishuollossa. Samalla se rakentaa myös osallisuuden kulttuuria ja antaa pohjan lapsen luottamukselle: että hän on arvokas ja että hänen kokemuksillaan ja näkemyksillään on merkitystä.
Vastaus otsikon kysymykseen on siis kyllä. Pienenkin lapsen näkemystä voi selvittää – mutta toimintana se näyttää erilaiselta kuin isompien lasten kohdalla. Se vaatii aikuiselta herkkyyttä, aikaa ja kykyä kuulla myös sanatonta.
Pikku-Tiikerit-hankkeessa tuotettuja välineitä sijaishuollon pienimpien kanssa työskentelyyn on saatavilla Pesäpuun verkkokaupasta, jossa on myös paljon maksutonta materiaalia ladattavissa.
Kuuntele myös hankkeen uunituore Pienet suuret tarinat -podcast Spotifysta.
