Lapsen toiveiden ja oikeuksien talo -työmonisteet lapsen tapaamisiin on julkaistu!

Lapsen toiveiden ja oikeuksien talo -työmonisteet lapsen tapaamisiin on julkaistu!

Pesäpuun ja Hoivatien yhdessä tuottama työmonisteiden sarja lasten osallisuuden vahvistamiseksi lastensuojelussa on nyt julkaistu. Uudet työmonisteet sopivat työskentelyyn niin tapaamisten aikana kuin myös niitä suunnitellessa ja jälkeenpäin reflektoidessa. Monisteet tarjoavat helpon tavan kohdata lapsi ja kertoa hänelle hänen oikeuksistaan lastensuojelun asiakkuudessa.

”Toive monisteille tuli Hoivatien palvelupäällikkö Riitta Rämöltä”, Pesäpuun Kirahvityön ja Salapoliisitoiminnan kehittämispäällikkö Sari-Anne Paaso avaa. ”Aloimme yhdessä pohtimaan, miten saisimme helposti käyttöön otettavan välineen työntekijöille avuksi ja konkreettiseksi tueksi.”

Osallisuuden edistämistä helposti ymmärrettävässä muodossa

Monisteilla haluttiin avata myös osallisuuden teemaa.

”Osallisuus käsitteenä on abstrakti. Olimme aiemmin jo jäsentäneet lapsen asiakkuuden tuomia osallisuuden kysymyksiä. Erityisesti työntekijöiden moniste auttaa strukturoidusti kehittämään työntekijän valmiuksia. Tälle on ollut tarve”, Paaso kertoo.

Monisteet sopivat kaikenikäisten lasten kanssa työskentelyyn. Pilotoinneista kerätyssä palautteessa työntekijät kuvasivat kokemuksiaan monisteiden käytöstä eri-ikäisten kanssa. Esimerkiksi kolmevuotiaan lapsen kanssa monistetta pystyi käyttämään helposti muihin menetelmiin ja apukeinoihin yhdistettynä. 10-vuotias lapsi puolestaan lähti itse täyttämään monistetta. Nuorten kohdalla monisteen pohjalta saatiin hyviä keskusteluita aikaiseksi työntekijän ja nuoren välillä.

Monisteista hyötyvät lasten lisäksi erityisesti lastensuojelun työntekijät, mutta ne sopivat hyvin käytettäviksi myös esimerkiksi koulukuraattoreiden ja työnohjaajien työssä. Niitä kannattaakin kokeilla ja soveltaa vapaasti. Monisteet sisältävät myös selkeät ohjeet niiden käyttämiseksi. Monisteita on pilotoitu ja työstetty Hoivatien kanssa, ja ne on testattu käytössä toimiviksi.

”Prosessi ideasta valmiisiin tuotoksiin pilotointeineen kesti pari vuotta. Yhteiskehittäminen Hoivatien kanssa sujui erinomaisesti. Hoivatie onkin kumppani, jonka kanssa on ollut antoisaa tehdä yhteistyötä tämänkin kehittämisprosessin merkeissä”, Paaso kiittää.

Monisteista monipuolista apua ja tukea lasten kanssa työskentelyyn

Asiakastapaamisten suunnittelun ja reflektion työväline työntekijälle -moniste on tarkoitettu työntekijöiden avuksi lapsen osallisuuden varmistamiseksi tapaamisia suunnitellessa ja niitä jälkikäteen reflektoidessa. Moniste tukee lapsiystävällisen tapaamisen suunnittelua ja ohjaa konkreettisiin tekoihin lapsen osallisuuden varmistamiseksi. Tapaamisen jälkeen työntekijä voi pohtia osallisuuden toteutumista ja omaa osuuttaan siinä. Monistetta voidaan hyödyntää oman työn suunnittelussa, parityössä, tiimeissä, keskusteluissa esihenkilön kanssa ja työnohjauksessa.

”Olen käyttänyt työntekijän talomonistetta monen tapaamisen suunnittelussa, esimerkiksi ollessani menossa käymään lasten kanssa läpi heidän hoito- ja kasvatussuunnitelmiaan. Samoin palasin sen avulla pohtimaan sitä, mikä tapaamisessa onnistui, mitä olisi voinut tehdä toisin ja mitä en ollut osannut ottaa huomioon. Koen monisteen todella hyödylliseksi työvälineeksi”, eräs monistetta testannut lastensuojelun ammattilainen totesi palautteessaan.

Toiveiden ja oikeuksien talo -monisteen tarkoituksena on antaa lapselle tietoa hänen oikeuksistaan lastensuojelun asiakkaana, ja lisäksi kuulla lasten ajatuksia. Monistetta voidaan käyttää keskustelun apuna kaikenikäisten lasten kanssa. Keskustelun tukena voidaan käyttää myös lapsen ikään soveltuvia muita menetelmiä, kuten esimerkiksi erilaisia kortteja. Pesäpuu tarjoaa laajan valikoiman kortteja monenlaiseen työskentelyyn lasten kanssa. Koko valikoimamme on esillä Pesäpuun verkkokaupassa.

Osallisuuden talon viitekehys -monisteessa on avattu konkreettisesti monisteissa olevan asiakasosallisuuden ulottuvuudet ja tausta. Monistetta voidaan käyttää, kun halutaan syventyä tai lisätä ymmärrystä lapsen osallisuuden kysymyksistä lastensuojelussa. Moniste voi olla apuna myös silloin, kun halutaan luoda yhteistä pohjaa esimerkiksi organisaation osallisuusnäkemykselle. Työntekijöiden ohjemonisteessa on konkreettisia lapsen ohjeita kanssa työskentelyyn Lapsen toiveiden ja oikeuksien talon äärellä.

Osallisuuden talon viitekehystä on avattu myös Pesäpuun vuonna 2020 julkaistussa teoksessa Kirahvit – Kurkistuksia pienten lasten kanssa tehtävään lastensuojelun kehittämistyöhön.

Koko työmonisteiden sarja on ladattavissa maksuttomasti Pesäpuun verkkokaupasta. Kaikki monisteet ovat tulostettavissa käyttöön myös yksittäisinä työmonisteina.

Kehittämispäällikkö Sari-Anne Paaso antaa mielellään lisätietoa ja opastusta monisteiden käyttöön, ota rohkeasti yhteyttä myös yhteistyöideoissa: sari-anne.paaso(at)pesapuu.fi.