Työskennellessäni kokemustaustaisena asiantuntijana ja kanssatutkijana Pesäpuussa olen saanut pohtia, mihin kaikkeen tietoni ja osaamiseni perustuvat. Ajattelen oman ammattitaitoni ja tietämykseni rakentuvan pala palalta monesta osasta: koulutuksesta, työkokemuksesta sekä omakohtaisista sijaishuollon kokemuksista. Osan siitä olen saanut perinteisesti ajateltuna koulun penkiltä ja kirjoista, mutta ennen kaikkea kokemustietoni on karttunut sekä omista että vertaisten kanssa jaetuista kokemuksista.
Kokemustiedolla tarkoitetaan elettyyn elämään ja siitä nouseviin kokemuksiin pohjautuvaa tietämistä. Tämän kokemustiedon tunnustaminen tietämisen tavaksi onkin kanssatutkijuuden ydintä. Kanssatutkimuksessa kokemustiedon omaavat kutsutaan osallistumaan tutkimusprosessiin ammattitutkijoiden vierelle tutkimuskumppaneiksi. (Kulmala ym., 2023.)
Kokemustieto ja kanssatutkimus muistuttavat meitä siitä, että osa tiedostamme syntyy kokemusperäisesti ja vielä sellaisissa tilanteissa, joihin emme ole voineet vaikuttaa.
Kokemukset tiedon lähteenä
Olen miettinyt, millä tapaa havainnollistaisin omat ajatukseni kokemustiedosta sekä sen mahdollisuuksista. Ajattelinkin nyt esitellä kokemustiedon hyödyllisyyttä teille lukijoille tietovisapelien kautta. Meillä saattaa olla tietynlainen käsitys siitä, millä tavalla oppinut henkilö pärjää tietovisoissa ja uskallan arvata, että monelle syntyy mielikuva yleissivistyneestä henkilöstä. Samalla tapaa meille on muodostunut taipumus suosia tietynlaista tietoa ja ”oikeaa tiedettä”. Suosimamme perinteinen (tutkimus)tieto syntyy tietynlaisen kaavan ja reunaehtojen mukaan. Tämänkaltaisen tiedon haasteena onkin se, että se tavoittaa heikosti elettyyn elämään liittyvät ilmiöt ja kokemukset, eli sen, miten ihmiset ne todella kokevat ja tuntevat arjessaan. (Kulmala ym., 2023.)
Tietovisaa pelatessamme meillä kaikilla on varmasti kokemusta siitä, että oikean vastauksen on tiennyt oman elämän tapahtumien ansiosta. Näin omat kokemukset ovatkin toimineet tiedon lähteenä. Kokemustieto ei ole vähemmän arvokasta kuin tutkittu tieto, vaan se on yksi tiedon muoto. Se täydentää eikä poissulje. Pelatessa tietovisaa – ja yhtä lailla työelämässä – pääsee eteenpäin hyödyntämällä useaa tietämisen tapaa.
Kokemuksesta valjastettu tieto voi lisätä tunnetasolla tavoitettavaa ymmärrystä, jota teoria ei välttämättä pysty tarjoamaan. Tämä kokemustiedon hyödyntäminen on tuonut sellaisia näkökulmia näkyväksi muille, jotka muuten jäisivät piiloon. Kaikki mitä tiedetään, ei löydy kirjoista. Osa tiedosta on kehossa ja mielessä kannettuja totuuksia. Vasta kun nämä kokemukset pääsevät jaetuksi, ne muuttuvat tiedoksi.
Ajattelen tunnepuolen olevan hyvin oleellinen näkökulma, joka tulisi ottaa huomioon. Meitä hyödyttää taito samaistua ja asettua toisen asemaan. Tunteet ovat arvokas tiedon lähde ja asiantuntijuuden yksi ulottuvuus. Omalla kohdallani kokemukseni herkistää minua tarkastelemaan työntekoani myötätunnon kautta. Työntekoni ohjenuorana toimii se, että asetun lapsen rooliin ja mietin siitä näkökulmasta, miltä toiminta näyttäytyy.
Oljenkorret käyttöön
Palataanpa takaisin tietovisan äärelle. Voisiko kokemustiedon hyötyjä ajatella oljenkortena, joka auttaa oikean vastauksen äärelle? Parhaassa tapauksessa kokemustieto voisi olla kilautus kaverille, kysymys yleisölle tai 50:50-oljenkorsi.
Kuvitellaanpa kimurantti tilanne: oma tietämys ei tietokilpailuun osallistujan penkissä riitä eikä kysymykseen löydy vastausta. Miten yleensä toimitaan? Voisiko tässä kohtaa käyttää yhden oljenkorren? Kukaan ei tiedä kaikkea, ja työelämässä jokainen meistä tarvitsee välillä oljenkorsia. Kokemustieto voi toimia juuri sellaisena: se tuo esiin hiljaisen tiedon, avaa tunnetasoa sekä rikastuttaa ymmärrystä ja osoittaa, mikä on tärkeää tietoa.
Pitäisikö kilauttaa kaverille ja kysyä kollegalta, tiimiltä, kokemusasiantuntijalta tai asiakkaalta neuvoa? Kokemustieto voi olla juuri se tarvittu uusi näkökulma, jonka toinen ammattilainen antaa.
Välillä työssämme tulee eteen liikaa vaihtoehtoja – puntarointi vaihtoehtojen välillä voi olla vaikeaa. Joskus kokemustieto voi toimia 50:50-oljenkorren tapaan. Se voi auttaa fokusoimaan olennaiseen ja karsia väärät vaihtoehdot.
Viimeisenä oljenkortena voimme kysyä yleisöltä, sillä saattaa käydä niin, että pattitilanteessa sillä hetkellä hyödyllisin tieto ei tule organisaation sisältä. Asiakkaiden tai kokemusasiantuntijoiden ääni voi ohjata suuntaa paljon tehokkaammin. Jos emme kysy yleisöltä eli niiltä, joilla on omakohtaista kokemusta asiasta, jotain olennaista voi helposti jäädä uupumaan. Ei pidä unohtaa, että kokemusasiantuntija on jo tiedon lähteellä tai sen lähteenä.
Tietovisapelissä voittaminen tuntuu ihanalta, mutta työelämä ei ole kilpailu, jossa yksi saa palkinnon. Kun yhdistämme tutkittua tietoa, kokemustietoa ja ammatillista ymmärrystä, olemme paljon lähempänä oikeaa vastausta. Jokainen oljenkorsi apuna voi olla juuri se, joka vie meidät päävoittoon.
Lähteet:
Kulmala, M., Spisak, S.M, Venäläinen, S., Laiho, M., Hakala, K. & Rättilä, T. (2023). Mitä on kanssatutkimus? Teoksessa M. Kulmala, S. Spišák & S. Venäläinen (toim.): Kanssatutkimus: Ihanteet ja käytännöt (11–31). Tampere University Press.
