Unelmat syntyvät siellä, missä arki kannattelee. Mitä tekisit, jos ajattelisit elämää vain päivä tai viikko kerrallaan? Luulen, että tekisit asioita, jotka tuovat hetkellistä hyvää oloa, dopamiinipiikkejä – riippumatta niiden vaikutuksista pitkällä aikavälillä. Ehkäpä uppoutuisit someen, herkuttelisit suklaalla, jättäisit koulun kesken, käyttäisit rahasi elämyksiin ja matkusteluun. Miksi säästäisit tai opiskelisit, jos huomista ei olisi? Jos elämässä ei ole näkyä tulevaisuudesta, ei ole syytä valita pitkäjänteisiä tai yhteiskunnallisesti arvostettuja ratkaisuja.
Mutta mitä tapahtuu, kun ihminen saa uskoa tulevaisuuteen? Silloin jaksamme valita viherjauheen energiajuoman sijaan. Opiskella, vaikka tekisi mieli jäädä kotiin. Rakentaa hiljalleen elämää, joka kantaa pidemmälle kuin vain seuraavaan viikkoon.
Unelmien voima
Olen aina ollut suuri haaveilija. Ensimmäisiä ammattihaaveitani, joita muistan, oli työskennellä eläinlääkärinä Afrikan savannilla villieläimille. Olen nuoresta asti haaveillut maailman näkemisestä. Opiskellut englantia ja ranskaa odotuksella päästä käyttämään niitä käytännössä. Muistan, kuinka neljännellä luokalla englannin sanakokeisiin lukiessa kaverini tahtoivat opiskella sanat niin kuin ne kirjoitetaan, maksimoidakseen pisteiden määrän. Minulle tärkeämpää oli oppia, kuinka sanat lausutaan, jotta joskus sitten maailmalla toiset ymmärtäisivät minua.
Lapsena haaveiden pilvilinnoissa sai asua – aikuistuessa yhtäkkiä yritettiinkin palauttaa maan pinnalle. Olen kuitenkin pitänyt kiinni unelmista. En siksi, että elämä olisi ollut helppoa, vaan juuri siksi, että se ei aina ole ollut. Unelmat ovat kantaneet vaikeuksien yli, ja niiden merkitys on korostunut erityisesti silloin, kun elämä on ollut hauraampaa; kasvaessa lastensuojelun piirissä ja kohdatessa vastoinkäymisiä.
Nyt elän elämää, josta 14-vuotias minäni vain unelmoi. Olen asunut Pariisissa viimeiset seitsemän kuukautta. Kehittynyt ranskan kielessä ja saanut lausumisestani positiivista palautetta. Tullut ymmärretyksi ja nähdyksi vieraassa ympäristössä ja kulttuurissa. Rakentanut elämää uudessa maassa, kumppani sekä uudet ystävät rinnalla. Edelleen Eiffelin nähdessä sitä pysähtyy realisoimaan, että mä ihan oikeasti asun täällä. Miettimään ja muistamaan, mistä tähän tilanteeseen onkaan ponnistettu.
Nykyinen elämäni pyörii siis vahvasti tämän maailman näkemisen haaveen ympärillä, jota olen kantanut mukanani nuoresta asti. Olen askel askeleelta edennyt unelmiani kohti. Valitsin opinnot tukemaan haaveitani ja opiskelen nyt englanniksi kansainvälistä liiketoimintaa. Päätöstäni valita verkossa toteutettava tutkinto kummaksuttiin, mutta tein sen pitääkseni itseni avoinna mahdollisuuksille, joita maailmalla on tarjota sen sijaan, että olisin sidottu tiettyyn paikkaan. Enkä olisi nyt täällä, Pariisissa, jos olisin valinnut toisin.
Unelmat eivät synny tyhjiössä
Tutkimukset osoittavat, että vanhempien koulutustasolla on vahva yhteys lasten koulutuspolkuun. Jos kotona ei ole puhuttu unelmista ja kannustettu niitä kohti, ei ole ihme, ettei nuori osaa unelmoida isosti itse. Jos arki on jatkuvaa selviytymistä, ei ole tilaa pohtia, mitä haluaisin tulevaisuudelta. Jos ympärillä tuomitaan ääneen sanotut varovaiset haaveet, on helpompi sammuttaa pienetkin tulevaisuuden toiveet.
Moni nuori lastensuojelussa on oppinut liian varhain kantamaan vastuuta. Silloin on vaikeaa nähdä itsensä joskus jossain muualla – yliopistossa, yrittäjänä, onnellisena. Olen ollut onnellisessa asemassa, sillä minulla on ollut ympärilläni läpi elämän ihmisiä, jotka ovat kannustaneet ja tukeneet. Sanoneet ”Susta tulee vielä jotain suurta” ja kehottaneet haaveilemaan isosti. Se on ollut iso voimavara ja mahdollistanut unelmieni vapaan ilmaisun. Vapauttanut pilvilinnoilleni tilaa kasvaa, muuttaa muotoaan ja tulla näkyviksi.
Jos kukaan ei näe sinua, miten voisit nähdä itsesi?
Usein kauhistellaan nuorten “välinpitämättömyyttä” tai päihdeongelmia. Mutta kuinka moni kysyy ja näkee sen taakse, miksi nuori valitsee hetkellistä helpotusta? Ehkä siksi, ettei kukaan ole koskaan kysynyt hänen unelmistaan. Ehkä siksi, ettei kukaan ole kertonut uskovansa hänen kykyihinsä. Tai siksi, ettei ole koskaan saanut kokea tasapainoista arkea, jossa tulevaisuus tuntuisi mahdolliselta. Siksi, että nuoren pilvilinnat ovat piilossa ja rempallaan. Seinät hapertuneet eikä ketään ole
vieraillut aikoihin.
Unelmien mahdollistaminen on osa lastensuojelutyötä
Unelmien mahdollistaminen alkaa arjesta.
Siksi on tärkeää, että lastensuojelussa:
• Turvataan nuorelle tasainen ja rauhallinen arki – kun arki tasaantuu, on energiaa siristää
silmiä kauas horisonttiin.
• Keskustellaan unelmista, vahvuuksista ja voimavaroista – vaikka nyt ei tunnu siltä, pystyt
mihin vain. Maailma on sinulle auki.
• Kannustetaan uskomaan tulevaisuuteen ja kurottelemaan pilviin – treenataan unelmointia
yhdessä, vaikka se tuntuisikin aluksi utopialta.
Lopuksi
Elämä tarvitsee arkea, mutta se tarvitsee myös haaveita. Siksi meidän pitää uskaltaa puhua tulevaisuudesta silloinkin, kun nykyhetki on vielä sekava. Toivo syntyy siitä, että joku näkee sinussa potentiaalin silloinkin, kun itse et vielä näe.
Tulevaisuuden reppua pakataan jo lastensuojelussa. Mitä eväitä sinä annat nuoren matkaan? Itse annan suklaata, viherjauhetta sekä hattaraa ja nauloja isompien pilvilinnojen rakennukseen.
Kirjoittaja on SOILA-kehittäjäryhmän nuori kokemusasiantuntija.
