Ensimmäiset elinvuodet ovat ihmisen elinkaaressa erityisen merkittäviä. Kasvu ja kehitys ovat ensimmäisinä vuosina huimaa ja erityisen herkkää, ja näinä vuosina luodaan aikuisikään saakka kantavia peruspilareita turvallisuuden kokemuksesta, vuorovaikutuksesta sekä kiintymyksestä. Ensimmäisten vuosien aikana harjoitellaan ja rakennetaan myös vuorovaikutusta toisten kanssa, ja näin myös käsitystä omasta itsestä. Vauva-ajalla ja ensimmäisillä elinvuosilla on siis erityisen tärkeitä ja merkittäviä kehitystehtäviä.
Alkuun pieni ihminen on hyvin riippuvainen hoivaajastaan: vauvat tarvitsevat aikuisen huolehtimaan heistä, vastaamaan heidän tarpeisiinsa, hoivaamaan ja hellimään heitä. Vauva tarvitsee hyväksyviä katseita ja turvallista aikuista, johon kiinnittyä ja kiintyä. Joidenkin pienten lasten kohdalla tarvitaan myös sijaishuoltoa turvaamaan heidän kasvuaan ja kehitystään.
Sijaishuollon tehtävänä on lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen turvaamisen lisäksi huolehtia perusoikeuksien toteutumisesta. Sijaishuollon pienimmät tarvitsevat erityistä hoivaa ja huolenpitoa, ja heidän kohdallaan korostuvat myös heidän oikeuksiensa sekä osallisuutensa toteutumisen mahdollisuudet. Sijaishuollossa asuvien lasten osallisuutta ja oikeuksien toteutumista säädellään vahvasti laissa, ja myös YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus painottaa lapsen oikeuksia sekä osallisuuden edistämistä.
Lapsen osallisuudessa tulee ottaa lapsen ikä- ja kehitystaso huomioon, mutta perusoikeudet takaavat myös sen, ettei ikä ole este näiden perusoikeuksien toteutumiselle. Mielenkiintoista onkin tarkastella, miten toteutuu sijaishuollossa asuvien pienimpien lasten osallisuus, ja millaisia keinoja on varmistaa heidän oikeuksiensa toteutuminen?
Lapsen osallisuuden keskiössä on lapsen osallisuus hänen omissa asioissaan. Käytännössä tämä tarkoittaa isompien lasten kohdalla lapsen oman mielipiteen kuulemista ja huomioimista, tarvittavan tiedon antamista lapsen tilanteesta sekä lapsen mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa. Mitä vauvat ja taaperot osaavat sitten meille kertoa? Miten mielipidettä voi ilmaista, jos ei ole vielä sanoja? Ihan pienimmätkin osaavat kertoa meille paljon asioita. Vauvat ovat aktiivisia toimijoita pienuudestaan huolimatta, he ilmaisevat itseään monin eri keinoin ja pyrkivät jatkuvasti vuorovaikutukseen. Pienetkin vauvat viestivät meille eleillään, ilmeillään, olemuksellaan, äänellään ja äänenpainoillaan. Sijaishuollossa asuvien pienten lasten kohdalla osallisuuden toteutumisen edellytys liittyykin kiinteästi aikuisten valmiuksiin havainnoida, tunnistaa ja ottaa pienikin lapsi osalliseksi omiin asioihinsa.
Maaliskuun alussa käynnistyneessä Pikku-Tiikerit-hankkeessa tarkastellaan vauvojen osallisuuksia ja oikeuksia nimenomaan heidän näkökulmistaan ja tarpeistaan käsin. Tässä kehittämistyössä kartoitamme yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa vauvojen ja taaperoiden osallisuuden mahdollisuuksia, tarkastelemme sijaishuollon pienimpien elämään liittyviä siirtymiä, yhteydenpitotilanteita ja elämäntarinan muodostumista. Tavoitteena on kehittää vauvasensitiivistä työskentelyä ja edistää näin sijaishuollon pienimpien hyvinvointia.
Vaikka sijaishuollossa asuvan pienen lapsen elämässä on ollut muutoksia, mahdollisesti hyvin ikäviä asioita ja kokemuksia, sijaishuollon pienimmät ovat silti ilon aiheita ja aarteita, niin kuin jokainen pieni ihminen! Sijaishuollon pienimpien tulee saada kokea olevansa erityisen tärkeitä, ihania ja ainutlaatuisia ihmeitä. Tämä on jokaisen lapsen oikeus. Aikuisilla onkin tässä tärkeä rooli: iloita lapsista ja muistuttaa heitä heidän ainutlaatuisuudestaan. Jokaisen vauvan ja taaperon tulee saada kokea hoivaajaltaan iloa, hellyyttä ja välittämistä, myös sijaishuollon pienimpien.
”Kaunis pieni ihminen
sä olet ainutlaatuinen.
Mitä vastaan tuleekaan
toista sua ei milloinkaan. ”
