Pienten poikien sanotaan lorun mukaan olevan tehty etanoista, sammakoista ja koiranhännän tupsukoista. Pienten tyttöjen rakennusaineena lorun mukaan ovat sokeri, kaneli, inkivääri ja kukkaset. Musta mitä olisivat hyvät aineet, joista jokainen lapsi olisi hyvä rakentaa, sukupuolesta riippumatta?

Mitä jos jokainen pieni lapsi olisi rakennettu rakkaudesta? Tarkemmin ainekset voisivat olla aikuisen aamulla rakkaudella keittämä kaurapuuro, kysymys ’miten koulupäivä meni?’, halaukset ja lukemattomat hiusten silittelyt.

Pesäpuun juhlavuosi on innostanut minua pohtimaan ja puhumaan rakkaudesta eri tilanteissa, aina kun se on ollut vähänkin mahdollista. Miettimään, mitä se oikeastaan on ja miten sen voi toiselle kertoa, että rakastaa. Toki rakkautta pohtiessani olen miettinyt paljon myös omia rakastetuksi tulemisen kokemuksiani sekä niitä kokemuksia, kun olen itse rakastanut.      

Koen itse olleen tärkeää, että lastenkodissa, johon olin sijoitettu, oli hellyyttä. Meille sitä osoittivat aikuiset erilaisin tavoin, mutta myös me lapset ja nuoret saimme sitä osoittaa toisillemme. Huomaan vähän liikuttuvani, kun muistelen minua pienempiä lapsia, joista osalle olin jonkinlainen isosisko. Luin Pikku prinssi -kirjaa parille pikkupojalle, ja kolmannen jalkapohjia olen ollut hieromassa, kun hän alkoi nukkumaan. Tuolloin kysyin, saanko minä mennä, kun hän kysyi ohjaajia ja huomasin, että ilmassa oli kiirettä. Ja muistan, että tuntui tärkeältä voida hoivata pienempiä – ehkä siinä vähän hoivasi itseäänkin. Tiedän kuitenkin, että valitettavasti kaikille lastensuojelu ei ole tarjonnut ja tarjoa tällaisia kokemuksia hellyydestä ja rakkaudesta.

Liian monella lapsella ja nuorella sekä nyt jo aikuisella ihmisellä on kokemus siitä, että ei ole ollut rakastettu yhteisössä, johon on lastensuojelun toimesta tullut sijoitetuksi. Koskettaminen tai oikeastaan sen puute näkyy monissa tarinoissa. Eräskin vuosikymmeniä sitten lastensuojelun piirissä ollut, nyt jo hyvinkin aikuinen, muistelee toivoneensa olevansa mieluummin lehmä – lehmiä kun perheen äiti hoiti lempeästi, mutta häntä kosketettiin yhden ainoan kerran kättelyn muodossa.

Kosketukseen ja miksi sitä vältetään, voi liittyä ehkä ajatus lapsen ja nuoren suojelusta. Moni lapsi ja nuori on kokenut rajojen rikkomista ja aikuiset voivat siksi vältellä – ehkä oikeammin pelätä – koskettaa. On totta, että lapsilla ja nuorilla on oikeus määritellä itse rajansa. Mutta ei voi olla niin, ettei lapselle ja nuorelle näytetä ja opeteta, että kaikki kosketus ei ole vain väkivaltaa tai seksuaalista. Se ei voi olla kovin turvallista, jos nuori itsenäistyy ja kokee jokaisen kosketuksen väkivallaksi tai seksiksi.

Mitä jos meistä jokainen lapsia ja nuoria kohtaava sitoutuisi tarjoamaan lapsille ja nuorille rakennusaineeksi rakkautta, sopivalla tavalla lapsen ja nuoren rajoja kunnioittaen?

Niina Jääskeläinen
Ohjaaja/asiantuntija
Veturointi-toiminta
Auta Lasta ry

Kirjoitus on osa Pesäpuun 20-vuotisjuhlavuoden blogisarjaa. Yhteistyötahojen tuottamat blogit kootaan vuoden päätteeksi julkaisuksi. #Pesäpuu20 #Rakkaudestalapseen