Odotin sinulta, opettajaltani, paljon. Odotin, että kumartuisit viereeni ja kysyisit, mikä minulla oli hätänä. Halusin, että silittäisit takkuista tukkaani ja näkisit, miten vapisin. Kyyneleet putoilivat sanelupaperille, jossa jokainen sana oli kirjoitettu väärin. Tänään en osannut. Mieleni oli tyhjä ja pelästynyt. Sinun mielestäsi olin iso tyttö ja mahdoton oppilas. Arvioit osaamattomuuttani kovalla äänellä ja kätesi tömähteli pulpetin kanteen. Sinä tuoksuit kahvilta ja puhtaalta pyykiltä.

Minun kuvani oli rikki. Se oli kaadettu pestyjen pyykkien mukana kurakkoon, hävinnyt koskenkorvan ja metsurinvaatteiden höyryissä huutoihin. Se oli piiloutunut ullakolle matkakirstuun nyrkkiä piiloon. Tuo tyttö ei osannut. Se hakkasi varpaankyntensä sängynpuoliin ja leikkasi otsatukkansa vinoon. Tyttö varasti taskuista tupakkaa ja kaatoi kusipäiden kukat multineen. Pakkasessa sen poskille jäätyivät kristallikyyneleet.

Oppijan kuva oli sirpaleina.
Se nauroi, kun itketti. Se haistatti, kun halusi apua. Kavereitaan vinotukka nauratti ja itketti. Opettajat se raivostutti kiroilulla, hävinneillä papereilla ja kiusallisilla kommenteilla.

Piti avata monta ovea, ennen kuin joku näki vapisevan lapsen. Yläkoulussa avaajia oli useita. Yksi opettaja katsoi tyttöä kuin kallista aarretta. Hänen katseensa kulki siveltimen viivoista silmiini. Minä näin pelkkää iloa. Toinen opettaja loihti luokkaansa koulutusta korostavan ilmapiirin. Oppiminen auttoi ja rakensi.

Ja luokanvalvoja – hän käynnisti poikkitaiteellisen prosessin ja antoi nuorten luovuudelle siivet. Syntyi esityksiä yksi toisensa perään ja luokan ryhmähenki vahvistui. Luokanvalvoja juonsi ontuvaa tuotantoamme yleisöille ylpeyttä äänessään ja istahti etupenkkiin vuorenvarmana menestyksestämme. Se riitti.

Koin olevani osaava, hyväksytty ja arvostettu.
Luottamus synnytti motivaatiota, ja aloitin koulunkäynnin. Osaamiseni aukkoja tilkittiin vahvuuksillani –ainekirjoituksilla, luovuudella ja liikunnallisuudella. Minua ei koskaan suljettu pois.

Kunpa minä näkisin sinut ja kristallikyyneleesi. Löytäisin katseesi silloin, kun sitä eniten tarvitset ja vähiten pyydät. Osaisinpa tulla vastaan ja väistää, jos niin haluat. Tiedän kipusi ja hylätyksi tulemisen tunteesi. Kylminä pakkasöinä kyyneleetkin jäätyvät.

Merja Koivisto
Ohjaava opettaja
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri

Kirjoitus on osa Pesäpuun 20-vuotisjuhlavuoden blogisarjaa. Yhteistyötahojen tuottamat blogit kootaan vuoden päätteeksi julkaisuksi. #Pesäpuu20 #Rakkaudestalapseen