fbpx

Nuorten Turvasatama -yhteisö on Pesäpuu ry:n, Auta Lasta ry:n Veturoinnin ja Osallisuuden aika ry:n yhteistä toimintaa, jossa lisätään, tuetaan ja vahvistetaan lastensuojelusta kokemusta omaavien henkilöiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä verkkovälitteisen tuen, vertaistuen, osallistumismuotojen ja vapaaehtoistoiminnan keinoin. Toimintaa toteutetaan yhdessä nuorten, vapaaehtoisten ja kumppaneiden kanssa erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä. Nuorten Turvasatama -yhteisön toiminta on valtakunnallista.

Toiminnan tavoitteita:

  • Nuoret saavat tietoa, tukea, vertaistukea ja kannustusta itselleen tärkeisiin ja voimavaroja tukeviin asioihin sekä mielekästä tekemistä arkeensa verkkovälitteisesti.
  • Verkkovapaaehtoistoiminta tuo yhteen nuoria sekä lastensuojelusta kokemusta omaavia ja muita nuorten tukemisesta kiinnostuneita aikuisia vahvistaen heidän osallisuuttaan ja yhteisöllisyyden kokemustaan.
  • Haavoittuvassa asemassa olevien nuorten kokemustietoa hyödynnetään osana yhteiskunnallista ongelmanratkaisua.
  • Ammattilaisten ja päätöksentekijöiden ymmärrys ja osaaminen nuorten elämää koskettavista aiheista ja digitalisaation mahdollisuuksista lastensuojelutyössä vahvistuu.

Nuorten Turvasatama on monikanavainen verkkoyhteisö

Toimintaa toteutetaan erilaisissa nuorten suosimissa digitaalisissa ympäristöissä, kuten Discordissa, TikTokissa ja Snapchatissa.

Turvasatama-Discord-palvelin mahdollistaa nimettömän, matalan kynnyksen ja vertaistuellisen osallistumismahdollisuuden kohderyhmän 13–29-vuotiaille nuorille verkkovälitteisesti. Serveri on auki 24/7. Toimintaa kehitetään yhdessä serverin nuorten kanssa.

Erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvassa vuorovaikutuksessa nuorten kanssa ylläpidetään toivoa, luodaan uskoa tulevaisuuteen ja annetaan nuorille positiivista palautetta. Lastensuojelun kokemustaustaiset vapaaehtoiset voivat omalla esimerkillään osoittaa, että haastavistakin elämänvaiheista voi selvitä ja elää hyvää elämää.

Meil on tääl Turvasatamassa maailman siistein yhteisö, josta jokainen saa paljon kaikkee omaan arkeensa, esim. vertaistukee ja niitä äärimmäisen tärkeitä ystävyyssuhteita<3 (Nuorten Turvasatama -yhteisön jäsen)

Kiinnostaako sinua toimia vapaaehtoisena Nuorten Turvasatama -yhteisössä?

Koulutamme digitaalista oppimisalustaa hyödyntäen vapaaehtoisia toimimaan erilaisissa vapaaehtoistehtävissä verkossa lastensuojelusta kokemusta omaavien nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Ensimmäiset vapaaehtoisten koulutukset aloitamme alkuvuonna 2025. Seuraa viestintäämme!

Ohjaa nuori Nuorten Turvasatamaan

Turvasatama-Discord-palvelin

Ohjevideo Discordiin liittymisestä ja mukaan tulemisesta

TikTok: @nuortenturvasatama

Instagram: @nuorten.turvasatama

Snapchat: @turvasatama

Kysy lisää

Kehittämispäällikkö

Krista
Leino

041 731 1402