UKK – Varainhankinta ja lahjoitukset
Pesäpuun toimintaan voit lahjoittaa kotisivujemme Tue lapsia ja nuoria -sivun kautta. Voit lahjoittaa joko kertaluontoisesti tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Voit valita haluamasi lahjoituskohteen seuraavista: sijaishuollossa olevien lasten kehittäjäryhmät, sijaishuollossa asuvien nuorten kehittäjäryhmät, sijaishuollosta itsenäistyvät nuoret, sijaishuollossa olevien lasten koulunkäynti, sijaisperheessä asuvan lapsen perhesuhteiden parantaminen sekä perheen jälleenyhdistäminen. Kehittäjäryhmillä tarkoitetaan ryhmiä, joissa lapset ja nuoret saavat vertaistukea ja pääsevät itse kehittämään lastensuojelua aikuisten ammattilaisten ohjauksessa.
Teemme poliisihallitukselle selvityksen lahjoitusten tarkoituksenmukaisesta käytöstä, mikä on edellytys uuden luvan saannille. Lahjoitusvarat käytetään lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden lisäämiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi lastensuojelussa, yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäisemiseksi sekä sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukemiseen, sijoitettujen lasten koulunkäynnin tukemiseen, perheiden jälleenyhdistämisen tukemiseen ja lasten ja nuorten kokemusasiantuntijuuden kehittämiseen. Katso myös vastaus 8.
Lahjoitusvarojen kerääminen aiheuttaa hallinnollisia kuluja, mutta Pesäpuun toimintaperiaate on, että johtaminen ja hallinto tapahtuvat kustannustehokkaasti, jotta lahjoituksista mahdollisimman suuri osa käytetään tarkoitettuun kohteeseen. Pesäpuulla on matala hallinto ja organisaatio. Esimiehiä on yksi ja hallitus kokoontuu tehokkaasti 4-6 kertaa vuodessa. Hallituksen jäsenet eivät saa palkkaa tai palkkiota. Matkakulut kokouksiin korvataan.
Saaduista lahjoitusvaroista 10 prosenttia ohjataan varainhankinnasta koituviin hallinto- ja markkinointikuluihin.
Pesäpuun markkinoinnin asiantuntija tekee Pesäpuun toiminnan ja lahjoitusmahdollisuuksien markkinoinnin ohella myös yritysyhteistyötä, Pesäpuun verkkokaupan hallinnollisia tehtäviä, sidosryhmien tapaamista ja asiakaskäyntejä. Myös lahjoitussivustosta, taloushallinnosta ja markkinoinnista aiheutuu kuluja. Kaikkien näiden tehtävien tavoitteena on Pesäpuun vision mukaisesti lisätä lasten ja nuorten osallisuutta, turvallisuutta, arvokkuutta ja rakkautta.
Lahjoitusten keräyskulujen on tarkoitus maksaa itsensä takaisin, jolloin lopputuloksena lapset ja nuoret hyötyvät entistä enemmän Pesäpuun tarjoamista mahdollisuuksista ja lastensuojelun kehittämistyöstä lahjoittajien kallisarvoisella tuella.
Pesäpuu ry on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, joten emme jaa toiminnallamme voittoa yhdistyksen hallitukselle, jäsenille, henkilöstölle tai muille tahoille. Lahjoitusvarat kohdistetaan lasten ja nuorten hyväksi.
Ei saa.
Ei ole. Pesäpuu ry on poliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yleishyödyllinen yhdistys, eli emme toimi minkään poliittisen, aatteellisen tai uskonnollisen intressiryhmän edustajana.
Pesäpuun hallintokulut ovat 10 prosenttia tuotoista. Poliisihallitus valvoo, etteivät kulut nouse kohtuuttoman suuriksi suhteessa lahjoituksiin. Pesäpuun toimintaperiaate on, että johtaminen ja hallinto tapahtuvat kustannustehokkaasti, jotta lahjoituksista mahdollisimman suuri osa käytetään tarkoitettuun kohteeseen. Pesäpuun lahjoitustoiminta on alkanut keväällä 2018 ja sitä kehitetään jatkuvasti.
Teemme poliisihallitukselle selvityksen lahjoitusten tarkoituksenmukaisesta käytöstä, mikä on edellytys uuden luvan saannille. Kerromme myös Pesäpuun lahjoitussivuilla ja tiedotteissa lahjoitusten käytöstä. Lahjoitusten käytöstä voi myös kysyä suoraan Pesäpuun toiminnanjohtajalta, varainhankinnan asiantuntijalta tai talousvastaavalta. Pesäpuun toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä saa myös tietoa lahjoitusten käytöstä.
Tällä hetkellä lahjoitusten osuus on 1–2 prosenttia Pesäpuun koko vuosibudjetista. Lahjoitusten osuutta on tarkoitus lisätä tulevaisuudessa, jotta Pesäpuun toimintaa voidaan ylläpitää ja kehittää myös omarahoitteisesti.
Pesäpuun toiminta katetaan lahjoitusvarojen lisäksi STEA:n ja erilaisten säätiöiden apurahoilla sekä toiminnan omilla tuotoilla, jotka koostuvat toiminnallisten apuvälineiden myynnistä sekä koulutusten järjestämisestä lastensuojelun parissa työskenteleville tahoille. Pesäpuun verkkokaupan löydät osoitteesta http://verkkokauppa.pesapuu.fi.
Suomessa on noin 18 500 lasta, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua syntymävanhempiensa kanssa ja ovat sijoitettuna joko perhe- tai laitoshoitoon. Lisäksi lastensuojelun muuta tukea saa noin 80 000 lasta ja nuorta. Lukumäärä on lähes 10 prosenttia kaikista alle 18-vuotiaista lapsista Suomessa. Näillä lapsilla on tutkitusti suurempi riski syrjäytyä ja he tarvitsevat monipuolista tukea ja välittäviä ihmisiä rinnalleen matkalla aikuisuuteen.
Pesäpuu ry on kansallinen yleishyödyllinen yhdistys, joka on erikoistunut lastensuojelua tarvitsevien lasten ja nuorten auttamiseen. Pesäpuun visio ”Jokainen lapsi on turvassa, osallinen, arvokas ja rakastettu” antaa työllemme tärkeän päämäärän, jonka eteen lastensuojelussa on vielä paljon tehtävää. Pesäpuun tukijana varmistat, että lapset ja nuoret saavat vertaistukea, tietoa oikeuksistaan, mahdollisuuden vaikuttaa ja tilaisuuden tulla kuulluksi. Autat heitä myös saamaan laadukkaita ja luotettavia sijaisperheitä Pesäpuun kehittämällä sijaisvanhempien ennakkovalmennuksella.
Lahjoitusvaroja käytetään myös lastensuojelua tarvitsevien lasten ja nuorten elämän helpottamiseen, unelmien saavutettavaksi tekemiseen ja esimerkiksi koulunkäynti- ja jatko-opiskeluvalmiuksien tukemiseen. Lisäksi Pesäpuun toiminnassa huomioidaan myös lasten ja nuorten syntymäperheet sekä lastensuojelun entiset asiakkaat, jotka ovat tulleet kaltoinkohdelluiksi lastensuojelun piirissä.
Voit lahjoittaa myös esimerkiksi tavaraa, aikaa, tuotteita tai palveluita. Katso lisätietoja Muut tavat tukea toimintaamme -sivultamme.
Ei käytetä. Pesäpuu ry on lastensuojelun kehittämisjärjestö. Emme tee tai toimeenpane sijaishuoltoon liittyviä päätöksiä emmekä ota kantaa yksittäisiin lastensuojelun asiakastapauksiin.
Keräämme lahjoittajien antamia tietoja sisäiseen lahjoittajarekisteriimme. Keräämämme tiedot ovat samat, jotka lahjoittaja on antanut lahjoitusta tehdessään. Lahjoituslomakkeen kautta tehtyinä nämä tiedot ovat lahjoittajan nimi ja sähköpostiosoite. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, ja lahjoittaja voi halutessaan kieltää tietojensa tallentamisen ottamalla yhteyttä Pesäpuun toimistoon. Lahjoittaa voi myös anonyymisti, jolloin tietoja ei tallenneta.
Lisätietoa tietojen keräämisestä.
Lahjoittajien nimeä ja sähköpostiosoitetta ei luovuteta kolmansille osapuolille. Pesäpuu voi käyttää lahjoittajan antamia yhteystietoja kiitoskirjeen lähettämiseen, lahjoitusten käytöstä tiedottamiseen, Pesäpuun toiminnasta tiedottamiseen ja uusista lahjoituskampanjoista tiedottamiseen. Lahjoittaja saa itse valita lahjoittaessaan, haluaako vastaanottaa Pesäpuun uutiskirjettä. Uutiskirjeen tilauksen voi peruuttaa halutessaan milloin tahansa uutiskirjeen lopusta löytyvän linkin kautta.
Kyllä voit. Tämä onnistuu tekemällä lahjoitus lahjoituslomakkeen avulla ja jättämällä täyttämättä yhteystietoja.
Ei julkaista. Ainoastaan yrityslahjoittajat ovat näkyvästi esillä lahjoitustoiminnassamme yritysyhteistöiden kautta.
Mikäli haluat yksityislahjoittajana näkyvyyttä lahjoituksellesi, voit ottaa yhteyttä Pesäpuun markkinoinnin asiantuntijaan.
Emme lähesty lahjoittajia henkilökohtaisesti lahjoituksen jälkeen. Lahjoittaja voi kysyä lisätietoa lahjoituksen vastaanottamisesta, käytöstä ja tulevaisuuden lahjoitusmahdollisuuksilta ottamalla yhteyttä Pesäpuun toiminnanjohtajaan tai varainhankinnan asiantuntijaan. Pesäpuu voi lähettää lahjoittajalle yleisluontoisen kiitoskirjeen lahjoituksen jälkeen ja tiedottaa uusista lahjoitusmahdollisuuksista ja –kampanjoista tulevaisuudessa. Mikäli lahjoittaja ei halua myöhempiä yhteydenottoja, hän voi ilmoittaa siitä Pesäpuulle.
Emme maksa. Yritysyhteistyöt toteutuvat aina siten, että yritys tai yhteisö lahjoittaa Pesäpuun toimintaan ja saa vastineeksi esimerkiksi näkyvyyttä kanavissamme ja/tai verkkosivuillamme.
Eivät vaikuta. Yritykset ovat mukana ainoastaan lahjoittajina, eikä lahjoittajayritysten omistajilla tai työntekijöillä ole vaikutusmahdollisuuksia Pesäpuun toiminnan sisältöön.
Pesäpuun toimintaan lahjoittavien yritysten kanssa voidaan sopia erilaisia yhteistyötapoja, joiden avulla lastensuojelun piirissä olevat lapset ja nuoret voivat saada esimerkiksi työharjoittelumahdollisuuksia tai tuotteita, palveluita ja/tai elämyksiä. Näissäkään tapauksissa lahjoittavat yritykset eivät pääse vaikuttamaan Pesäpuun varainkäyttöön, toimintaan liittyviin päätöksiin tai toiminnan sisältöihin. Yritysten lahjoitukset ovat hyväntekeväisyyttä lasten ja nuorten hyväksi.
Otamme kiitollisina vastaan kaikki yrityslahjoitukset ja yhteistyöehdotukset. Yrityslahjoittajien kannattaa olla suoraan yhteydessä Pesäpuun varainhankinnan asiantuntijaan ja/tai toiminnanjohtajaan. Yrityslahjoitukset onnistuvat joko suorina tilisiirtoina, lahjoituslomakkeen kautta osoitteessa http://pesapuu.fi/pesapuu/tue-toimintaamme/ tai laskulla (e-lasku, paperilasku, sähköpostilasku).
Yritysyhteistyöt onnistuvat vastavuoroisesti siten, että toimintaamme lahjoittava yritys tai yhteisö saa kauttamme näkyvyyttä verkkosivuillamme, uutiskirjeessämme, sosiaalisen median kanavissamme sekä muissa sovituissa yhteyksissä. Yrityslahjoittajat voivat saada oman lahjoittajasivun verkkosivuillemme osoitteeseen http://pesapuu.fi/pesapuu/tue-toimintaamme/lahjoittajat/.
Yritysyhteistyö voi olla kertaluonteista tai jatkuvaa. Voimme räätälöidä yhteistyöstä yritykselle ja Pesäpuulle parhaiten sopivan kokonaisuuden. Lue lisää yritysyhteistyöstä ja ota rohkeasti yhteyttä markkinoinnin asiantuntijaamme. Arvostamme yhteistyötä!
Kyllä voi. Tämä onnistuu mainitsemalla asiasta lahjoituksen yhteydessä varainhankinnan asiantuntijallemme. Yrityksenne voi myös käyttää verkkosivuiltamme löytyviä lahjoituslomakkeita, jolloin voitte valita, haluatteko jättää nimeänne ja sähköpostiosoitettanne.
Merkitsemme lahjoittajat Pesäpuu ry:n sisäiseen käyttöön tarkoitettuun lahjoittajalistaan. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Lahjoittava yritys voi milloin tahansa pyytää tietojensa poistamista järjestelmästämme ottamalla yhteyttä Pesäpuu ry:hyn.
040 848 1917
jari.ketola@pesapuu.fi