TIIVISTELMÄ
Tampereen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
SAUKKOLA, SAARA: ”Ja tunnen ett’ mut on kuultu” – Oikein ja väärin tunnistaminen sijoitettujen nuorten kirjoittamissa tarinoissa
Pro gradu -tutkielma, 81 sivua
Sosiaalityö
Ohjaaja: Tarja Pösö
Lokakuu 2019
Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu sitä, kuka nuoria on tunnistanut oikein ja väärin tai jättänyt tunnistamatta heidän kirjoittamissaan tarinoissa sekä millä tavoin nuoria on samoissa tarinoissa tunnistettu oikein ja väärin tai jätetty tunnistamatta. Aineistona tutkielmassa on Pesäpuu ry:n julkaisema kirja Pinnalla – tarinoita selviytymiseen nuorilta nuorille (2009). Kirjassa on 32 tarinaa, joista kaksi on piirrettyjä kuvia ja loput kirjoitettuja tarinoita.
Tutkielman teoriaosuus koostuu kahdesta osiosta. Ensimmäinen osio käsittelee tarinaa sekä kirjoittamista yleisesti samoin kuin itsestä kirjoittamista ja sitä, mitä sijaisnuori on tarinankertojana ja kirjoittajana. Tämän lisäksi teoriaosuudessa on tunnistamisen teorioita käsittelevä osuus, joka painottuu yksilöön, yksilöiden väliseen tunnistamiseen sekä oikein ja väärin tunnistamisen että tunnistamatta jättämisen käsitteisiin. Tutkielma on laadullinen ja analyysitavaksi on valittu narratiivinen analyysi. Tarkemmin kuvattuna temaattinen analyysi, jonka avulla kirjoitettuja tarinoita on analysoitu ja visuaalinen analyysi avuksi kuvien analysointiin.
Nuoria olivat heidän kirjoittamissaan tarinoissa tunnistaneet oikein sijaisperhe, biologinen, ystävät, ammattilaiset ja muutamissa tapauksissa erilaiset asiat, kuten lelu. Tavat, joilla nuoria oli heidän kirjoitustensa mukaan tunnistettu oikein liittyivät turvallisuuteen, luottamiseen, rakkauteen, välittämiseen, kuulluksi ja nähdyksi tulemiseen sekä tarpeiden huomiontiin ja avun antamiseen. Väärin nuoria tunnistaneet tai kokonaan tunnistamatta jättäneet henkilöt olivat pääasiassa biologisen perheen jäseniä. Muut väärin tunnistaneet ja tunnistamatta jättäneet henkilöt olivat sijaisperheen jäsenet, laitoshuoltoon kuuluvat henkilöt, sekä muutaman kerran mainittuna lastensuojelu järjestelmänä. Tavat, joilla sijoitettuja nuoria oli tunnistettu väärin tai jätetty tunnistamatta liittyivät rakkauden puuttumiseen, turvattomuuteen ja epävarmuuteen, tarpeiden laiminlyöntiin ja tuen puuttumiseen sekä siihen, ettei nuorta ollut kuultu tai nähty.
Johtopäätöksensä voidaan todeta tunnistamisen olevan moninaista ja tarinoiden kirjoittaneiden nuorten jokapäiväiseen elämään kuuluvaa. Tämä moninaisuus tulisi tunnistaa ja huomata ja siten parantaa oikeaa tunnistamista erilaisissa ympäristöissä. Kirjoittaminen on toimiva väylä nuorten äänen kuulemiselle ja tunnistamisen eri puolten näkyviin tuomiselle. Etenkin julkisuuteen kirjoittamisen lisääminen voisikin olla yksi tapa, jolla tulevaisuudessa mahdollisesti lisättäisiin nuorten näkyvyyttä, osallisuutta sekä oikein tunnistamista.
Avainsanat: tunnistaminen, oikein tunnistaminen, väärin tunnistaminen, tarina, kirjoittaminen, sijaisnuori