Ohjaajakoulutus tunnetyöskentelyyn sijaishuollossa

Pesäpuussa on kehitetty tunnetyöskentelyryhmien ohjaajakoulutusta. Kehittämistyön tavoitteena on ollut edistää tunne- ja vuorovaikutustyöskentelyä sijaishuollossa.

Ohjaajakoulutus antaa valmiudet ohjata viiden tapaamiskerran tunnetyöskentelyryh­miä. Ohjaajakoulutuksen aikana koulutukseen osallistujat saavat kokemuksen tunnetyöskentelyryhmään osallistumisesta.

Tunnetyöskentelyryhmät sopivat sijais- tai adoptiovanhemmille, lastenkotien ohjaajille sekä muille lastensuojelun työntekijöille. Ryhmissä harjoitellaan mentalisaatiota ja kiintymyskeskeistä vuorovaikutusta. Osallistujat pohtivat omia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Tunnetyöskentelyryhmiä varten kehitetyt menetelmät soveltuvat myös yksilölliseen tunnetyöskentelyyn lapsen tai perheiden kanssa.

Sijaishuollossa tutustumista lapseen voi kuvailla sillan rakentamiseksi. Traumatietoisuus ja turvallisuuden tarpeen ymmärtäminen auttavat yhteyden etsimisessä lapseen ja nuoreen. Mentalisaatio ja kiintymyskeskeinen vuorovaikutus tukevat yhteyden rakentamista ja syventämistä.

Tunnetyöskentelyryhmien juuret ovat Ihan iholla -kasvuryhmissä, jotka oli tarkoitettu sijaisvanhemmille.

Ensimmäinen ohjaajakoulutus järjestetään huhtikuussa 2022. Lisätiedot ja ilmoittautuminen koulutukseen täältä.