Pesäpuu hakee määräaikaiseen työsuhteeseen erityisasiantuntijaa Hyvä tulo sijaishuoltoon -hankkeeseen 

Pesäpuu ry hakee määräaikaiseen työsuhteeseen erityisasiantuntijaa, jolla on työkokemusta lastensuojelusta ja kehittämistyöstä. Tehtävä on määräaikainen vuodeksi (1.8.2024–31.7.2025). Määräaikaisuuden perusteena on Hyvä tulo sijaishuoltoon -kehittämishankkeelle myönnetty vuoden rahoitus. Hyvä tulo sijaishuoltoon -hanke on Euroopan sosiaalirahaston osarahoittama.

Työtehtävästä  

Erityisasiantuntijalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa (esim. YTM, KTM, YAMK) sekä aikaisempaa kokemusta lastensuojelussa ja kehittämishankkeissa työskentelystä. Erityisasiantuntijan tehtävässä onnistumiseksi vaaditaan lisäksi hyviä vuorovaikutustaitoja, kirjallista ja suullista osaamista, itseohjautuvuutta, fasilitointiosaamista ja kykyä työskennellä johdonmukaisesti tavoitteiden saavuttamiseksi.  

Erityisasiantuntijan tehtäviä Hyvä tulo sijaishuoltoon -hankkeessa ovat mm. kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen perehtyminen, työpajojen sarjan toteuttaminen eri kohderyhmille, yhteiskehittämistilaisuuksien järjestäminen ja fasilitointi sekä hyvän sijaishuoltoon tulemisen pilotoinnin suunnittelu, toteutus ja arviointi yhteistyössä yhteistyökumppanien kanssa. Hankkeen toteuttamisesta vastaa yhdessä erityisasiantuntijan kanssa osa-aikainen (40 %) kehittämispäällikkö. 

Hyvä tulo sijaishuoltoon -hankkeen kehittämistoimenpiteet (mm. työpajat, pilotti) kohdentuvat Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen Siun soten alueelle. Tehtävään voi hakea myös muualta kuin Pohjois-Karjalan alueelta, mutta tässä tapauksessa tehtävä edellyttää jonkin verran matkustamista alueelle. Pesäpuulla on toimistot Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä sekä käytössä joustotyöaika, jonka puitteissa voi tehdä joustavasti etä- ja lähitöitä itselle sopivalla tavalla.  

Tehtävän palkkaus: 4 100 e 

Lähetä vapaamuotoinen CV ja työhakemus maanantaihin 20.5.2024 klo 9.00 mennessä kehittämispäällikkö Onni Westlundille sähköpostitse osoitteeseen onni.westlund(at)pesapuu.fi 

Lisätietoja tehtävästä antaa Onni Westlund, onni.westlund(at)pesapuu.fi 

Hakijoista 4–8 kutsutaan hakemusten perusteella haastatteluihin 27.5.2024 mennessä. Haastattelut pidetään etänä Teamsilla perjantaina 31.5. (koko päivä) ja keskiviikkona 12.6. (iltapäivä).   

Työantajasta 

Pesäpuu ry on valtakunnallinen lastensuojelun kehittämisyhteisö, jonka tehtävä on kehittää suomalaista lastensuojelua. Pesäpuussa työskentelee vuosittain noin 30-40 asiantuntijaa monimuotoisilla koulutus- ja kokemustaustoilla lastensuojelun parissa, pääasiassa erilaisissa kehittämishankkeissa. 

Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia ihmisiä sekä eri kieli-, kulttuuri- tai muihin väestöryhmiin kuuluvia. 

Pesäpuu tarjoaa kilpailukykyisen palkan lisäksi kulttuuri-, liikunta- ja lounasedun, kattavan työterveyshuollon, joustavan työaikamallin ja mahdollisuuden työnohjaukseen sekä hyvän perehdytyksen ja mentoroinnin työn tekemisen tueksi.  

Meillä on unelma, että jokainen lapsi lastensuojelussa on turvassa, osallinen, arvokas ja rakastettu. Tätä unelmaa kohti Pesäpuussa tehdään päivittäin töitä. 

Hyvä tulo sijaishuoltoon -hankkeesta 

Hyvä tulo sijaishuoltoon -hankkeessa kehitetään sijoituksen alkuvaiheen työskentelyä lastensuojelun laitoshoidossa. Sijoituksen alkuvaiheen työskentelyn kehittämisellä vahvistetaan sijoitettavien nuorten ja heidän läheistensä sitoutumista ja kiinnittymistä sijaishuoltoon sekä muihin tarjottuihin palveluihin. Heikko kiinnittyminen ja sitoutuminen palveluihin voi johtaa mm. toistuviin sijaishuoltopaikan muutoksiin ja katoamisiin (hatkoihin) sijaishuoltopaikasta, jotka estävät lastensuojelun tavoitteiden toteutumista. 

Hankkeen tavoitteena on, että: 

  • Lastensuojelun sosiaalityön ja lastensuojelulaitosten työntekijät työskentelevät monitoimijaisesti yhdessä nuoren, tämän läheisten ja muiden palvelujen edustajien kanssa sijoituksen alkuvaiheessa. 
  • Lastensuojelun sosiaalityössä ja lastensuojelulaitoksen työntekijöillä, sijaishuoltoon muuttaneella nuorella ja tämän läheisillä on käytössään toimintamalli ja “tiekartta”, jossa määritellään sijoituksen alkuvaiheen osalta, mitä tehdään, kuka tekee ja koska tehdään. 
  • Sosiaalityöntekijöillä ja lastensuojelulaitosten työntekijöillä on käytössään yhdessä nuoren kanssa tehtävä riskiarviolomake, jolla vähennetään nuorten katoamisia sijaishuoltopaikasta, lyhennetään mahdollisten katoamisten kestoa ja tehostetaan eri toimijoiden yhteistyötä nuoren ollessa kadoksissa. 

Hankkeen tuloksena syntyy kirjallisia kuvauksia sijoituksen alkuvaiheessa tehtävästä työstä sekä tiekartta sijoituksen alkuvaiheesta ja sijaishuoltopaikasta katoamisen (hatkaamisen) riskiarvioinnista. Hankkeen tuloksena lastensuojelun sosiaalityössä ja lastensuojelulaitoksissa työskentelevät työntekijät kokevat sijoituksen alkuvaiheen suunnitelmallisuuden, monitoimijaisuuden ja läpinäkyvyyden lisääntyneen, joka edelleen vahvistaa lastensuojelun laitoshoitoon sijoitettavan nuoren ja tämän läheisten osallisuutta, sitoutumista ja kiinnittymistä sijaishuoltopaikkaan ja muihin tarjottuihin palveluihin. Hankkeen tuloksena työntekijöiden vastuut ja roolit ovat selkeästi jokaisen osapuolen tiedossa. Riskiarvioinnin tuloksena työntekijät pystyvät yhdessä nuoren kanssa tunnistamaan sijaishuoltopaikasta katoamiseen liittyviä yksilöllisiä työntäviä ja vetäviä tekijöitä, luomaan turvasuunnitelmia niiden pohjalta sekä toimimaan monitoimijaisesti nuoren takaisin sijaishuoltopaikkaan saamiseksi mahdollisen katoamisen tapahtuessa. 

Sijoituksen alkuvaiheen kiinnittymistä ja sitoutumista tukevalla työllä pystytään tulevaisuudessa vähentämään sijaishuoltopaikan muutoksista ja sijaishuoltopaikasta katoamisista syntyvää palvelujärjestelmän kuormitusta, vahvistamaan nuorten ja läheisten elämän kannalta myönteisiä kehityskulkuja ja lisäämään lastensuojelun sijaishuollon vaikuttavuutta. Hankkeessa tuotettavat materiaalit ja opit tulevat avoimesti saataville, jonka pohjalta niitä voidaan edellään jatkokehittää ja ottaa käyttöön alueellisesti ympäri Suomea.