Pesäpuu toivottaa kaikille rauhallista joulun aikaa ja hyvää uuttavuotta!
Kiitämme kaikkia yhteistyökumppaneitamme erinomaisesti sujuneesta vuodesta ja lukuisista yhteisen tekemisen hetkistä aina varhaiskasvatuksesta jälkihuoltoon. Yhdessä olemme edistäneet lastensuojelun piirissä elävien tai sieltä itsenäistyneiden lasten ja nuorten turvallisuutta, osallisuutta, arvokkuutta ja rakastetuksi tulemisen kokemusta. Kehitämme ja uudistamme lastensuojelua sekä näytämme suuntaa ja onnistumme yhdessä jatkossakin.
Haluamme kiittää erityisesti kaikkia lapsia ja nuoria, jotka ovat tavalla tai toisella osallistuneet toimintaamme ja antaneet oman panoksensa lastensuojelun kehittämiseksi Suomessa. Erityisesti näinä aikoina haluamme kannatella toivoa ja luoda parempaa tulevaisuutta tukemalla hyvää lapsuutta. Kiitos, että olemme saaneet arvokasta kokemusääntä lapsilta ja nuorilta kehittämistyömme tueksi!
Nyt rauhoitumme joulun viettoon. Somekanavamme ja verkkosivumme lomailevat loppiaiseen asti, palaamme asiaan tammikuussa.
Verkkokauppamme palvelee loma-aikana normaalisti. Muista alekoodi Joulu2023, joka on voimassa koko joulukuun ja jolla saat 15 prosentin alennuksen tuotteistamme!