Yleisesti ymmärretään, että osallisuuden tunne syntyy, kun ihminen saa kokemuksia sekä kuuluvuudesta että vaikuttamismahdollisuuksistaan yhteisössä. Osallisuuden tunne on vahva. Se on ihmisen oman toimijuuden mittari, jota vahvistamalla voimme luoda valtavasti hyvinvointia. Osallisuuden kokemukset eivät kuitenkaan synny itsestään, saati tyhjiössä, vaan keskeisiksi osallisuuden kokemuksen muodostumisen kannalta nousevatkin juuri ne yhteisöt, joissa vietämme aikaamme.
Osallisuuden edellytykset ovat itseasiassa yhteisöjen arvojen, asenteiden ja toimintakulttuurien summa, joihin jokainen meistä voi olla vaikuttamassa. Järjestöillä ja kansalaistoimijoilla on oma merkittävä roolinsa yhteisöllisyyden edistämisessä, mutta yhteisöjen potentiaalin tunnistaminen ja niiden vahvistaminen tulisi olla mielestäni kaiken sosiaalityön ytimessä. Haaveilen itse lastensuojelusta, jossa lasten ja nuorten yhteisöt, niin sijaishuollossa kuin sen ulkopuolella, tunnistetaan ja tunnustetaan ja niitä tuetaan, jotta niiden voimavarat saadaan valjastettua lasten ja nuorten tueksi parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Nuorten ja nuorten aikuisten näkökulmasta yhteiskunnassamme on huutava tarve erilaisille turvallisille yhteisöille. Kriittistä näihin yhteisöihin kiinnittymisessä on, että niihin mukaan pääseminen pitäisi olla nuorelle ilmaista ja mahdollista matalalla kynnyksellä. Suomeen kaivataan esimerkiksi erilaisia nuorten aikuisten yhteisöjä, joista saisi vertaistukea erilaisiin elämäntilanteisiin. Turvallisessa yhteisössä voi näyttää erilaisia tunteita ja siellä on ihmisiä, joihin voi tukeutua. Sen lisäksi yhteisöissä on hurjasti potentiaalia yhteiseen oppimiseen, iloon, kasvuun ja kehittymiseen.
Huomaankin pohtivani, kun kehitämme lastensuojelua ja etsimme uusia sosiaalisia innovaatioita, tunnistammeko riittävästi yhteisöjen omaa potentiaalia ja osaammeko rakentaa sellaista toimintakulttuuria, joissa ihmisten oma toimijuus saa kukoistaa, myös niissä erityisen kiperissä ja haastavissa kysymyksissä. Luommeko riittävästi yhteisöjä, joissa saa tukea, turvaa ja ymmärrystä, erityisesti silloin, kun elämä meitä eniten koettelee? Ja vahvistammeko ammattilaisissa sellaisia arvoja ja asenteita, joissa kaikkiin lapsiin suhtaudutaan heidän omaa ainutlaatuisuuttaan ja arvokasta lapsuuttaan kunnioittaen, silloinkin kun lapsella tai nuorella on erityisen suuri avun tarve, tai kun hän toimii itselleen tai muille vaarallisesti?
Lopuksi, lasten ja nuorten kehitystehtävänä on kasvaa aikuisiksi toimijoiksi erilaisissa yhteisöissä. Jo alle vuoden ikäinen vauva kykenee osoittamaan omaa tahtoaan ja ilmaisee kiintymystä yhteisönsä jäseniin. Teini-iässä keskeinen kehitystehtävä on autonomian rakentuminen ja irtautuminen vanhemmista, mutta samalla on tärkeää kokea kuuluvuutta esimerkiksi vertaisiin. Aikuistuessaan nuoret alkavat rakentamaan omia perheyhteisöjään lapsuuden jälkeen. Osallisuus ja yhteisöllisyys on meihin niin syvään kirjattuna, että luodaksemme hyvinvointia, meidän on tunnistettava niiden edellytyksiä ja ryhdyttävä määrätietoisesti vahvistamaan niitä!
Lue lisää osallisuuden edellytyksistä Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin -hankkeen raportista: https://pesapuu.fi/wp-content/uploads/2023/05/YEE-hankkeen-loppuraportti-2023.pdf
