Kohti korkeuksia -verkkovertaismentoroinnin toimintamalli oman korkeakoulupolun pohdintaan sijaishuollossa asuville ja asuneille nuorille on nyt julkaistu!

Kohti korkeuksia -verkkomentoroinnin malli tarjoaa vertaisuuteen perustuvaa tukea oman korkeakoulupolun pohdintaan sijaishuollossa asuville ja asuneille nuorille. Toimintamalli on hyödynnettävissä ja sovellettavissa vapaasti. Pääset tutustumaan toimintamalliin tarkemmin Pesäpuun materiaalipankissa.

Pesäpuu ry:n, Osallisuuden Aika ry:n ja Auta Lasta ry:n Nuorten Turvasatama -hankkeessa pilotoitiin syksyllä 2022 verkkovälitteistä, vertaisuuteen perustuvaa mentorointia oman ura- ja koulutuspolun pohdintaan sijaishuollossa asuville ja asuneille nuorille. Mentorointiohjelman tavoitteena oli vahvistaa sijaishuollossa asuvien tai asuneiden nuorten valmiuksia pohtia ja ottaa askelia omalla opinto- ja urapolulla korkeakoulutuksen näkökulmasta sekä tunnistaa omia opiskeluun ja työelämään kytkeytyviä vahvuuksiaan.

Ohjelman mentorit olivat lastensuojelun sijaishuollosta itsenäistyneitä ja korkeakoulun käyneitä tai korkeakoulussa opiskelevia nuoria aikuisia. Kohti korkeuksia -verkkomentorointiohjelmassa aloitti viisi mentoriparia. Pilotti kesti neljä kuukautta, jona aikana mentoriparit työskentelivät mentoroitavan omia toiveita ja tavoitteita silmällä pitäen. Mentorointi tapahtui mentoriparin valitsemassa viestintäsovelluksessa (esimerkiksi WhatsApp tai Discord) kirjoittaen, puheluin tai ääniviestein.

Ohjelma sisälsi myös neljä verkkovälitteistä tapaamista yhdessä muiden mentoriparien kanssa sekä ohjelman loputtua päätöstapaamisen. Yhteisille tapaamisille kutsuttiin vierailevia opinto-ohjaajia käsittelemään erilaisia teemoja, kuten omaa historiaa ja elämänpolkua opiskelijana, omia vahvuuksia sekä käytännön asioita korkeakouluun hakeutumisesta. Ohjelma oli osallistujille ilmainen ja kaikilla yhteistapaamisilla korvattiin osallistujien ruokakulut.

Kohti korkeuksia -verkkomentoroinnin yrityskummina toimi suomalainen digitaalisten palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen keskittynyt Gofore Oyj.

Inspiraatiota Better Futures -ohjelmasta

Better Futures on Yhdysvalloissa kehitetty kokonaisuus, jonka vaikuttavuutta on kansainvälisesti tutkittu. Better Futuresin tarkoitus on tarjota sijaishuollossa asuville tai asuneille nuorille tukea vertaismentoroinnin avulla toisen asteen tutkinnon jälkeisten kiinnostuksen kohteiden ja mahdollisuuksien tutkimiseen sekä valmentaa heitä osallistumaan toisen asteen jälkeisiin opintoihin. Ohjelmaa ja sen soveltuvuutta olisi mahdollista kokeilla myös Suomessa. Better Futures vastaa sisällöltään myös nuorten omia tarpeita ja toiveita kouluttautumista edistävästä toiminnasta (Pesäpuun #Kiinniveti-raportti 2022).

Nuorten Turvasatama -hankkeen Kohti korkeuksia -ohjelmassa lähdettiin liikkeelle verkossa toteutettavasta kevyemmästä kokeilusta, jossa Better Futures toimi inspiraation lähteenä.

Toimintamallin soveltaminen ja jatkokehittäminen

Kohti korkeuksia -ohjelman pilotoinnin tuloksena syntyi tietoa mallin soveltuvuudesta ja käyttöönotosta Suomessa verkkovälitteisesti. Tulokset toiminnasta olivat lupaavia: mentorit kokivat toiminnan merkitykselliseksi ja yksi ohjelman aktoreista päätti hakeutua, ja pääsi, korkeakouluopintoihin jo mentoriohjelman aikana. Toiminta vaatisi kuitenkin jatkokehittämistä. Mentoriohjelmaan sitoutumista haastoivat esimerkiksi mentoreiden ja aktoreiden muuttuvat tai haavoittavat elämäntilanteet.

Mentorisuhteen tulisi ihanteellisessa tilanteessa olla myös kestoltaan pidempi luottamuksellisen ja hedelmällisen yhteistyösuhteen syntymiseksi. Myös mentoreiden koulutus vaatisi lisäkehittämistä keston ja sisältöjen osalta, sillä nyt enemmistöllä mukana olleista mentoreista oli jo kokemusta Auta Lasta ry:n Veturointi-toiminnasta tai Pesäpuu ry:n kokemusasiantuntijatoiminnasta.

Kannustammekin lastensuojelualan toimijoita kokeilemaan ja kehittämään vertaismentorointia nuorten opintopolkujen tukemiseksi! Kiinnostaisiko organisaatiotanne järjestää vertaismentorointia? Autamme mielellämme toimintamallin hyödyntämisessä ja soveltamisessa. Ota rohkeasti yhteyttä!