Olen kahden vuoden ajan saanut mahdollisuuden työskennellä yhdessä lastensuojelun esihenkilöiden kanssa – sekä johtavien sosiaalityöntekijöiden että alueiden lastensuojelun päälliköiden. Olen kuunnellut heidän ajatuksiaan ja näkökulmiaan lastensuojelutyöstä, ja yhdessä olemme kehittäneet johtamistyötä kohti tasalaatuista ja lapsen osallisuutta varmistavaa lastensuojelua.
Lastensuojelutyön johtaminen on erityinen tehtävä. Kehittäjäryhmissä on pohdittu erilaisia näkökulmia lähijohtajan tehtävään. Yksi näkökulma on, miten esihenkilön on tärkeää tuottaa omalle työryhmälleen tunne, että hän on heitä varten ja huolehtii heistä. Toinen näkökulma on se, että esihenkilön tehtävänä on luoda rakenteita, jotta työ on sujuvaa. Kolmas näkökulma on, miten esihenkilön tehtävä on kontrolloida ja sen avulla tukea työntekijöitään. Näiden näkökulmien kautta keskustelimme omasta roolistamme suhteessa asiakastyön laatuun.
Mikä on johtajan tehtävä ja rooli asiakastyön laadun seurannassa? Miten tai mitä esihenkilö seuraa? Tai onko se tarpeellista? Aihe herätti keskustelua, ajatuksia ja ehkä eniten havahtumista. Onko esihenkilön tehtävä lastensuojelussa myös seurata ja valvoa tehtävää asiakastyötä?
Kehittäjäryhmissä nousi esille, että selkeämmät rakenteet auttavat asiakastyön johtamista. Rakenne tarkoittaa yhteisiä sopimuksia asiakastyön käytännöistä, joihin työntekijät sitoutuvat. Sopimusten muotoutuessa rutiineiksi, joita jo itsestään selvästi noudatetaan, voidaan puhua rakenteesta. Rakenne antaa perusteluja sekä asiakkaille että työntekijöille tiimin tai alueen itsestään selvistä käytännöistä, joita ei voi väistää. Näin rakenne voi toimia työn laadun varmistajana ja johtamisen tukena. Esihenkilö voi seurata, miten rakenne toteutuu.
Seuraava pohdinnan paikka ryhmissä oli, onko tällaisia rakenteita tai mitä ne voisivat olla. Kehittäjäryhmissä nousi erilaisia asiakastyötä tukevia ehdotuksia, joista haluttiin luoda rakenne. Ehdotukset liittyivät kokouskäytäntöihin, lasten ja nuorten kanssa työskentelyn työvälineisiin sekä dokumentointiin. Yksi rakenteistettava ehdotus heräsi ja eteni kaikissa esihenkilöiden kehittäjäryhmissä: systemaattisesti toteutuva lapsen tapaaminen.
Kehittäjäryhmäläisten mukaan yhä edelleen lasten tapaamiset saattavat olla asia, joka jää aikuisten tapaamisaikojen jalkoihin. Lapsen tapaaminen perustuu usein työntekijän harkintaan ja työajankäyttöä koskeviin ratkaisuihin. Kehittäjäryhmäläisten tuottama ajatus oli, voisiko lapsen tapaamisista luoda sovittuja käytäntöjä, jotka rytmittyvät lapsen asiakkuuden tiettyihin kohtiin automaattisesti. Rytmitys sovitaan alueen esihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa ja samalla niihin sitoudutaan yhdessä. Tämän rakenteen toteutumisen seuranta on osa lastensuojelutyön laadunvarmistusta. Näin lapsen oikeus tavata sosiaalityöntekijäänsä on myös esihenkilön vastuulla, sillä lapsiin liittyvien oikeuksien toteutuminen on koko organisaation velvollisuus.
Kehittäjäryhmiimme osallistuneiden kanssa luotiin heidän alueellisiin tiimeihinsä soveltuvia rakenteita, joissa lapsen tapaamiset kiinnitettiin tiukemmin ja kontrolloidummin asiakastyön prosesseihin. Esimerkiksi sovittiin, että lapsi tavataan henkilökohtaisesti aina ennen asiakassuunnitelmaneuvottelua. Lapsen ajatukset hänen elämästään kuullaan ja ne viedään neuvottelutilanteeseen. Osallistujat kutsuivat näitä sopimuksia myös laatukriteereiksi. Samalla pohdittiin erilaisia johtamisen käytäntöjä, joiden avulla esihenkilö voi tukea ja seurata sovittuja prosesseja.
Voisiko tulevaisuuden hyvinvointialueilla olla yhteisesti sovittuja lastensuojelun asiakastyön käytäntöjä – rakenteita –, joihin sitoudutaan, joita noudatetaan ja myös seurataan? Yksi yhteinen rakenne voisi olla tämä kaikenikäisten lastensuojelun asiakkaana olevien lasten henkilökohtainen tapaaminen sovituissa asiakasprosessin kohdissa. Se on yksi keino tukea tasalaatuista asiakastyötä.
