”Aivan kuin maapallolle olisi osunut meteoriitti ja singonnut minut yksin kaukaiselle planeetalle. Avaruudesta käsin näkee, miten muut jatkavat elämäänsä vanhaan tapaan, ja sitä on mahdoton käsittää, sillä oma todellisuus on yhtäkkiä aivan eri kuin kaikkien muiden”, kuvailee menettämisen kokemustaan kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja Veera Ikonen.
Tällainen on ollut oma kokemuksenikin elämää ravisuttaneen menetyksen ja surun äärellä. On tuntunut siltä, että katselee elämää jostain kaukaa, huomioi ja kuulee, mutta ei oikein ymmärrä eikä sisäistä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu. Ei kuulu joukkoon, on ulkopuolinen. Maailma on outo, kummallinen ja aivan erilainen kuin ennen. Olen miettinyt, osaanko elää tässä itselleni uudenlaisessa maailmassa, sopeudunko uuteen tilanteeseen ja elämään.
Tunnetyöskentelyn ohjaajakoulutuksessa sijaishuollon työntekijöille ja perhehoitajille olemme talven ja kevään aikana tutkineet perustunteita pelkoa, vihaa, surua ja iloa. Perustunteet sisältävät monenlaisia sävyjä, voimakkuuksia ja tuntemuksia. Kyse ei ole vain neljästä tunteesta, vaan monista erilaisista tunnesävyistä, jotka myös tuntuvat erilaisilta. Surun tunteessa on sävyjä alakulosta syvään murheeseen. Surun sävyjä voivat olla esimerkiksi apaattisuus, synkeys, ikävä, tuskaisuus tai lohduttomuus.
Surun erilaiset sävyt ja ilmenemismuodot näkyvät sijaishuollossa. Perhehoidossa tai lastenkodeissa elävät lapset ja nuoret ovat menettäneet mahdollisuuden asua vanhempiensa kanssa, lyhytaikaisesti tai vuosiksi. Sijaisperheeseen tai vastaanottolaitokseen muuttoa muistelleet lastensuojelun kokemusasiantuntijat ovat kertoneet, että muuttoon on liittynyt paljon tunteita, kuten jännitystä, pelkoa, surua ja helpotusta. Nuoret aikuiset kuvailevat, miten erilaiselta, uudelta ja oudolta elämä on tuntunut. On mietityttänyt, että selviänkö tässä uudessa paikassa, joka tuntuu aivan vieraalta ja pidetäänkö minusta huolta.
Sijoituksen aikana lapsi tuntee usein menetyksiään ja suruaan uudelleen eri ikä- ja kehitysvaiheissa. Laura Linnamaa tutki pro gradu -tutkielmassaan ”Sydämessä voi tuntua ikävä, kun on yksinäistä” – Lapsen ikävä perhehoidossa lasten ikävää ja surua”. Tutkimus osoittaa, että perhehoitoon sijoitetut lapset ikävöivät paitsi biologista perhettään ja muita tärkeitä ihmisiä, myös entistä kotiaan ja siellä olevia asioita sekä entistä kasvuympäristöään. Ikävä on tunne, johon liittyy keskeisesti suru. Ikävää helpottaa sekä ajatusten suuntaaminen ikävästä pois että menneen pitäminen arjessa läsnä. Lapset tarvitsevat surun ja ikävän helpottamiseen aikuisen konkreettista apua ja kaipaavat aikuisilta sekä huolenpitoa että emotionaalista tukea.
Sekä lapset että aikuiset tarvitsevat tilaa surra. Voimme surra monenlaisia asioita ja sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan. Sijoitettuina olleet nuoret aikuiset puhuvat myös siitä, että suru seuraa tavalla tai toisella läpi elämän. Esimerkiksi vaiheessa, jolloin tulee vanhemmaksi, saattaa mieleen nousta ilon lisäksi suru omasta lapsuudesta.
Arjen alakulon, lohduttoman surun ja muiden surun sävyjen kohtaaminen on iso osa sijaisvanhempien ja lastensuojelulaitosten työntekijöiden arkea. Uudet surut, menetykset ja luopumiset tulevat osaksi myös sijaissisarusten elämää.
Miten minä olen surrut? Tunnistanko omia surujani? Olenko paennut surua esimerkiksi pirteyden tai vihan taakse? Miten kykenen vastaanottamaan toisen ihmisen surua ja myötäelämään niin, etten yritä pyyhkiä surua pois vaan olen lähellä siten, että sureva saa surra?
Pesäpuu järjestää Tunnetyöskentelyn ohjaajakoulutuksia sijaishuollon työntekijöille ja perhehoitajille vuosittain. Seuraava ohjaajakoulutus järjestetään tulevana syksynä 25.–26.10. ja 16.11.2022 Helsingissä.
