Saako olla iloinen?

Olen saanut olla työssäni tunteiden äärellä. Olen miettinyt kehittäjäryhmissä, koulutuksissa ja työkaverin kanssa turvallisuutta tunteiden tunnistamisessa ja ilmaisemisessa. Olemme tunnistelleet itsessämme erilaisia perustunteita kuten pelkoa, vihaa, surua ja iloa. Olemme veikkailleet, miten nämä tunteet näkyvät tutussa lapsessa ja vuorovaikutuksessamme hänen kanssaan.

Iloa pohtiessamme tuli mieleen monenlaisia asioita. Yhtä lailla kuin muissakin perustunteissa, myös ilossa on monenlaisia sävyjä. On riehakasta, hassuttelevaa iloa. On levollista ja rauhallista iloa. On kiitollista ja rohkeaa iloa. Toiveikkuuskin on iloa. Ilossa on kaikissa muodoissaan elämää eteenpäin vievää energiaa.

Mieleeni tuli kokemus omasta lapsuudestani, hautajaisista. Muistan, miten aikuiset itkivät. Muistan mustat vaatteet ja pitkät jäähyväiset haudalla. Hautajaisten jälkeen kokoonnuimme surutaloon muistelemaan ja ruokailun jälkeen suurin osa meistä lapsista kiipesi ullakolle leikkimään. Iso ullakko oli mainio paikka leikkiä piilosta. Olin juuri kömpimässä sängyn alta tukka pörrössä, kun yksi aikuisista tuli sanomaan, että nyt ei ole sopivaa iloita. Olin hämmentynyt. Eikö ollutkaan surun takia enää lupaa olla iloinen tuttujen lasten tapaamisesta? Kun aikuiset ovat surullisia, eikö lapsi voi olla iloinen?

Tämä muisto tuli mieleen, kun mietimme iloa keskellä tämän hetkistä maailmantilannetta. Muillekin ryhmässä tuli mieleen pohtia sitä, onko iloon ollut lupaa tai tilaa. Voiko kokea tai varsinkaan sanoittaa iloa kärsimyksen keskellä? Toisaalta, voiko jaksaa eteenpäin ilman iloa?

Itku pitkästä ilosta. Mies se tulee räkänokastakin, muttei tyhjän naurajasta. Kell´ onni on, se onnen kätkeköön jne. Suomalaiset sananlaskut eivät varsinaisesti rohkaise iloitsemaan. Kuitenkin kun ryhmässä kerroimme ilon kokemuksista, äänet huomaamatta kohosivat ja huone oli täynnä energiaa ja innostusta.

Mietimme ryhmässä sitä, miten ilo yhtä lailla kuin muutkin tunteet kaipaa tulla huomatuksi ja sanoitetuksi. Ilo on keskeinen osa tärkeitä ihmissuhteita. Ilo on syvimmältä luonteeltaan jaettua. Jos iloa ei tunnisteta ja ilmaista, kokemusmaailmamme voi kaventua tai haalistua.

Sijaishuollossa aikuisen tehtävä on vahvistaa lapsen iloa. Lapsen ilon kokemukset yhdessä aikuisen kanssa tukevat lapsen kehitystä ja vahvistavat lapsen kykyä kokea hyvänolon tunteita. Yhteinen ilon kokemus vaikuttaa lapsen kykyyn hakea uusia yhteyden hetkiä.  Miten paljon lapsilla on kokemuksia siitä, että aikuiset kokevat iloa ihan vain heidän olemassaolostaan?

Perustunteena ilo ei ole jotakin ylimääräistä, kivaa vaihtelua, vaan ilossa on kaikissa sen muodoissa elämää kannattelevaa energiaa. Tänään tunnistan ilossani herkän luottamuksen sävyjä, lupaa hengittää, kokea ja jakaa ohikiitävissä hetkissä välittämisen, leikkisyyden ja hyväksynnän kokemuksia. Tunnistan, että nämä pienet hetket ovat juuri nyt erityisen ravitsevia.

Ryhmässä kysyimme toisiltamme, mitä sinulle tulee mieleen hetkestä, kun olit iloinen. Kun koet iloa, miten se näkyy toiminnassasi, vuorovaikutuksessasi, olemuksessasi? Miten sinulla on tapana jakaa iloasi? Mitä sinulle tulee tästä mieleen?


Tunteiden miettiminen on liittynyt Pesäpuun kehittämistyöhön, jonka tuloksena on syntynyt Ohjaajakoulutus tunnetyöskentelyyn sijaishuollossa. Koulutuksen käyneet voivat järjestää sijaishuollon aikuisille viiden kerran tunnetyöskentelyryhmiä ja hyödyntää menetelmiä yksilö- tai perhekohtaisessa työskentelyssä.