Haluamme kutsua sisaruksia mukaan kehittämiseen, jotta heidän kokemuksensa ja ajatuksensa pääsisivät paremmin esille lastensuojelussa. Käynnistämme huhtikuussa kaksi vertaisryhmää, jotka ovat suunnattu noin 15–25-vuotiaille sisaruksille. Ryhmiä ohjaavat Pesäpuu ry:n UP2US-hankkeen asiantuntijat Mira Nurmi ja Milja Kaijanen, joilla on myös omakohtaisia kokemuksia lastensuojeluun liittyen.
Sijaissisarusten vertaisryhmä
Ryhmässä käsitellään sijaissisaruuteen liittyviä teemoja ja pohditaan yhdessä, miten sisarusten kohtaamista lastensuojelussa voisi kehittää. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja ryhmässä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Yhdessä muotoiltuja viestejä ja kehittämisideoita tullaan viemään eteenpäin lastensuojelun toimijoille erilaisissa puheenvuoroissa ja sisaruutta käsittelevässä seminaarissa.
Ryhmä tapaa viisi kertaa: 21.4., 19.5., 25.8., 22.9. ja 20.10. Tapaamiset ovat torstaisin klo 17–20 Pesäpuu ry:n Tampereen toimistolla Hämeenkadulla. Ryhmään voi ilmoittautua 17.4. mennessä laittamalla viestiä ohjaajille.
Kotiin jääneiden sisarusten vertaisryhmä
Ryhmässä käsitellään tunteita ja kokemuksia, jotka liittyvät siihen, että oma sisarus on muuttanut sijaishuoltoon. Ryhmässä pohditaan myös, miten sisarusten kohtaamista lastensuojelussa voisi kehittää. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja noudatamme turvallisemman tilan periaatteita. Yhdessä muotoiltuja viestejä ja kehittämisideoita tullaan viemään eteenpäin lastensuojelun toimijoille erilaisissa puheenvuoroissa ja sisaruutta käsittelevässä seminaarissa.
Ryhmä tapaa viisi kertaa: 27.4., 25.5., 24.8., 21.9. ja 19.10. Tapaamiset ovat keskiviikkoisin klo 17–20 Pesäpuu ry:n Tampereen toimistolla Hämeenkadulla. Ryhmään voi ilmoittautua 24.4. mennessä laittamalla viestiä ohjaajille.
Miksi nuoren kannattaa osallistua ryhmätoimintaan?
Ryhmä antaa mahdollisuuden saada oma ääni kuuluviin. Jokainen näkökulma ja kokemus ovat tärkeitä kehittämistyössä. Kuulluksi tuleminen vahvistaa osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemusta ja samalla se lisää yhteisöön kuulumisen tunnetta. Ryhmässä pääsee tapaamaan muita nuoria, joilla voi olla samankaltaisia kokemuksia kuin itsellä.
Ryhmätoiminta on maksutonta ja vapaaehtoista. Ryhmään osallistuville nuorille tarjotaan ruoka ja tarvittaessa tuemme matkakuluissa.
Mikäli tunnet kohderyhmään kuuluvia nuoria, välitäthän viestiä toiminnasta heille. Jos sisaruusteema muutoin herättää mielenkiintoa tai olet pohtinut siihen liittyviä kysymyksiä, voit olla meihin yhteydessä milloin tahansa vuoden aikana. Käymme mielellämme keskustelua aiheesta!
Lisätietoa ja ilmoittautumiset
Milja Kaijanen
milja.kaijanen(at)pesapuu.fi
041 730 4797 (myös WhatsApp)
Mira Nurmi
mira.nurmi(at)pesapuu.fi
041 730 3703 (myös WhatsApp)