Mielikuvista vastavuoroisuuteen

”PRIDE-valmennuksessa on olennaista käsitellä laajasti tunteita, joita sijaisvanhempana saattaa kokea. Erityisen ihastunut olen ajatukseen, ettei ideaalia (perhettä) olekaan, ja tätä ajatustahan valmennusmateriaalikin tukee. Silti koen, että ajatus sijaisvanhemmuudesta herättää usein edelleen oletuksen jostain “paremmasta”, tai juuri siitä olemattomasta ideaalista.  Negatiiviset tunteet sijoituksen aikana tuovat helposti epäonnistumisen tunteita, vaikka ne kuuluvat sijaisperheen elämään, siinä missä muuhunkin elämään ja elämäntilanteisiin.”

Yllä oleva perhehoitajan palaute tuli mieleeni, kun valmistelen sijais- tai adoptiovanhemmuutta harkitsevien PRIDE-valmentajien koulutusta.

Jäin pohtimaan, millaisia mielikuvia perhehoitoon ja perhehoitajuuteen liittyy. Miten mielikuvat perhehoitajista vaikuttavat perhehoidon suunnitteluun, rekrytointiin ja valmennukseen sekä tukeen ja täydennyskoulutukseen? Miten ne näkyvät perhehoidon ohjauksessa ja valvonnassa? Entä millaisia mielikuvia lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät herättävät? Tai perhehoidon tukityötä ja sosiaaliohjausta tekevät työntekijät? Kuinka tietoisia olemme mielikuvistamme ja niiden vaikutuksesta toimintaamme?

Valmennuksessa sijaisvanhemmuutta harkitseva avaa omaa elämäntarinaansa, arkeaan ja kokemuksiaan sijaisvanhemmuudessa tarvittaviin valmiuksiin liittyen. Valmennuksessa tämä edellyttää turvallista ja arvostavaa ilmapiiriä. Omaa elämäänsä ja historiaansa peilatessaan osallistuja saa kokemuksen perhehoitajuuden yhdestä erityispiirteestä, julkisen ja intiimin elämänpiirin liittymisestä toisiinsa. Perhehoitaja toteuttaa julkista hallintotehtävää intiimillä sfäärillä yleensä omassa kodissaan, joskus myös hoidettavan kodissa. Perhehoitajien kokemusten ja palautteen mukaan perhehoitajuus on suurelta osin elämänläheistä tunnetyötä sekä työskentelyä oman itsen ja perheen kanssa. Tämän vuoksi PRIDE-valmennuskin johdattelee siihen suuntaan.

Koska perhehoitoon sijoitettavilla lapsilla on erilaisia tarpeita, tarvitaan monenlaisia perheitä. Sijaisvanhemmuutta harkitsevat ovat monenlaisia, todellisia ihmisiä ja perheitä. Joskus sijaisperheisiin voi heijastua ideaaliperheen toive tai vaatimus. Tästä on hyvä olla tietoinen, koska ideaaleja perheitä ei oikeasti ole olemassa. Ei myöskään ideaaleja perhehoitajia, sosiaalityöntekijöitä tai ohjaajia.

Tutustumalla toiseen rakennetaan turvallisuutta ja sitä, että jokainen voi olla oma itsensä. KTT Timo Järvensivu on tutkinut ja kirjoittanut verkostoista ja niiden toimintaedellytyksistä. Olennaisia asioita hänen mukaansa ovat ihmisten tunteminen, luottamus ja sitoutuminen. Tunteminen alkaa nimien ja taustaorganisaation tietämisellä, osaamisen ja kykyjen tuntemisella sekä tarpeiden ja odotusten ymmärtämisellä, joiden myötä voi rakentua yhteistä historiaa. Luottamusta edistävät hyväntahtoisuus, haavoittuvuuden ilmaisut ja johdonmukaisuus. Sitoutumiseen liittyvät merkityksellisyyden kokemus, osaamisen ja taitojen arvostus, lupausten pitäminen sekä sitoutumista estävät tai mahdollistavat rakenteelliset tekijät. Järvensivun mukaan vastavuoroisuus syntyy tuntemisen, luottamuksen ja sitoutumisen yhteisenä tekijänä.

Perhehoitoon valmentautuminen, tuki ja täydennyskoulutus sekä ohjaus ja valvonta onnistuvat vain todellisten, inhimillisten ihmisten kohtaamisten kautta. Mikä mahdollistaa sen, että voisimme kohdata, rakentaa tuntemista, luottamusta ja sitoutumista ilman vaadetta ideaalista?

****

PRIDE-valmennus on ollut Suomessa käytössä 25 vuoden ajan, vuodesta 1995. Valmennusta on uudistettu yhteiskunnan ja lastensuojelun perhehoidon muutosten myötä. Tänä vuonna on valmistunut neljäs laaja uudistus.

Kunnat, järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat ovat järjestäneet yli tuhat PRIDE-valmennusta, joihin on osallistunut noin 12 000 perhehoidosta tai adoptiosta kiinnostunutta. Pesäpuu on kouluttanut yli 600 sijais- tai adoptiovanhempaa ja sosiaalityöntekijää PRIDE-valmentajiksi sekä järjestänyt vuosina 1995 – 2020 kaikkiaan 38 PRIDE-valmentajakoulutusta.

***

Pesäpuun seuraava PRIDE-valmentajakoulutus järjestetään alkaen keväällä 2021. Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä.