”Maanantai aamu. Edessäni höyryää kupillinen kahvia, joka lämmittää ihanasti keskellä helmikuista räntäsadetta. Edessäni on myös avoinna oleva kalenteri, joka puolestaan ei lämmitä, enemmänkin kauhistuttaa.
Koitan arvioida tulevaa viikkoani mahdollisimman rauhallisesti, olenhan aloittanut tässä sijaishuollon sosiaalityöntekijänä vasta muutama kuukausi sitten. Viikko näyttää täydeltä. Asiakassuunnitelmaneuvotteluja, hoitoneuvotteluja, toimistopalavereita, siirtoneuvotteluja… Kirjatakin pitäisi jossain kohtaa. Olisi myös hienoa ehtiä perehtymään tulevien neuvottelujen asiakkaisiin etukäteen. Lähestulkoon kaikki ovat minulle vielä vieraita.
Ja sitten on tämä viikonlopun aikana sähköpostiin kilahtanut avoin hakemus. Syntymävanhempi hakee huostaanoton purkua ja perheen jälleenyhdistämistä. Lapsi, joka on tällä hetkellä 13-vuotias, asuu sijaisperheessä. On asunut jo vuosia. Sijaisperhe ei syntymävanhemman mukaan hakemuksesta tiedä, lapsi kylläkin. Tätäkään lasta en ole ehtinyt vielä tapaamaan. Mitähän hän tästä asiasta ajattelee?
Mietin, mitä tälle asialle pitäisi ensimmäiseksi tehdä. Mistä aloittaa? Ja millä ajalla? En ole koskaan arvioinut perheen jälleenyhdistämisen edellytyksiä ja huostaanoton purkua. Epäilemättä se ei ole ainakaan helpompaa kuin huostaanoton ja sijaishuollon tarpeen arviointi. Huokaan ja suljen kalenterin ja silmäni. Hörppään höyryävän kuumaa kahvia ja päätän edetä asia kerrallaan.”
Varmasti jokainen sosiaalityöntekijä on pohtinut jossain uransa vaiheessa samankaltaisia asioita. Me #Munperheet -hankkeessa olemme puhuneet lukuisten ammattilaisten kanssa perheen jälleenyhdistämisestä ja siihen liittyvästä tematiikasta. Monet sosiaalityöntekijät ovat sanoneet, että työskentelytapa ja malli löytyy korvien välistä. Ettei ole olemassa mitään yhtä ja yhtenäistä työmallia. Tieto on kertynyt vuosien saatossa, yrityksen ja erehdyksen kautta. Tieto ja toimintamallit ovat hiljaista tietoa, jota toki jaetaan työkaverille, jos he vain ehtivät pyytää apua.
Entä lapset ja heidän perheensä? Mistä he saavat tietoa, jos perheen jälleenyhdistäminen mietityttää? Monet vanhemmat ovat kertoneet, että ammattilaiset vaikenevat, kun puhutaan perheen jälleenyhdistämisestä.
#Munperheet -hanke on ottanut keskusteluihin mukaan ammattilaisten kanssa myös kokemusasiantuntijanuoret sekä syntymä- ja sijaisvanhemmat ja kuunnelleet mitä sanottavaa heillä on perheen jälleenyhdistämisestä. Olemme myös perehtyneet tieteelliseen tutkimukseen, vaikka sitä on aiheesta tarjolla varsin vähän. Olemme luoneet näiden keskustelujen, pohdintojen ja työpajojen ja tieteellisen tutkimuksen avulla työmallin perheen jälleenyhdistämisprosessille. Sellaisen työmallin, josta hyötyisivät kaikki osapuolet lapsista ammattilaisiin. Työmallin, joka auttaisi hahmottamaan tätä yhtä lastensuojelun prosessia ja josta löytyisi työskentelylle konkreettisia työvälineitä.
Malli on julkaistu ja se löytyy täältä. Valmis se ei ole vaan jatkuvasti kehittyvä, mutta toiveenamme on, että siitä olisi apua hektisessä arjessa työskenteleville. Malli on rakennettu koskemaan perhehoitoa. Emme ole unohtaneet sitä, että Suomessa asuu paljon (7173, THL tilastoraportti 2018) nuoria myös laitoshoidossa ja he ansaitsevat ja tarvitsevat työskentelymallia omine erityispiirteineen yhtä lailla. Mutta tästä lisää myöhemmin.
Jokainen sosiaalityöntekijä haluaa tehdä töitä inhimillisesti, eettisesti ja lain edellyttämällä tavalla. Jokainen sosiaalityöntekijä haluaa tuntea omat asiakaslapsensa ja asiakasperheensä ja tehdä lapsen edun mukaisia, kestäviä päätöksiä. Toivommekin, että tästä mallista olisi apua niin lapsille kuin heidän perheilleenkin sekä ammattilaisille, jotta työtä olisi mahdollista tehdä lapsen edun mukaisesti kaikki osapuolet huomioiden. Ettei enää tarvitsisi vaieta perheen jälleenyhdistämisen noustessa keskusteluun.