Tulevan hallituksen laadittava parlamentaarinen lapsistrategia

On arvoteko pitää huolta lapsista. Halutessamme voimme vaikuttaa lapsiperheköyhyyteen, eriarvoistumiskehitykseen, lasten ja nuorten osattomuuteen ja hyvinvoinnin riskeihin. Olemme huolissamme syntyvyyden laskusta, mutta myös Suomen lapsista tänään. On välttämätöntä tunnistaa, että lasten määrän vähetessä heidän arvonsa korostuu entisestään. Jokaikisestä lapsesta on pidettävä huolta.

Tulevan hallituksen tehtävänä on laatia pohjatyön avulla parlamentaarinen lapsistrategia, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Siinä on määriteltävä pitkän aikavälin tavoitteet ja toimet lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Strategian toimeenpanoon on osoitettava riittävät voimavarat ja sen toteutumista tulee seurata ja arvioida.

Vanhemmuuden tuki on yhteiskunnallista sijoittamista, joka varmistaa tulevaisuuden mahdollisuuksia. Sen tulee olla kaikkien lapsiperhepalveluiden peruslähtökohta. Lapset ovat yhteiskunnan ainoa todella uusiutuva voimavara, joten meidän tulee huolehtia heistä yhdessä.

Lapsille, nuorille ja lapsiperheille suunnatuissa palveluissa kilpailutus ei lisää luottamusta, vaan tuottaa osaoptimointia ja vähentää toimijoiden vuorovaikutusta. Siksi meidän tulee arvioida tarkkaan strategisia valintoja palveluiden järjestämisen ja tuottamisen osalta.

Näin tehdään todeksi Suomea, jossa lapsen arvo on tunnustettu ja lapsille on turvattu lapsuus, jossa saa kukoistaa.

Lue kannanotto kokonaisuudessaan täältä.