Yhdessä koettua – 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten silmin -tapahtumakiertue keräsi viime vuonna viestejä ja näkökulmia sijaishuollosta taiteen, historian ja ihmisten kokemusten avulla. Kiertueen yhdeksi pääviestiksi nousi rakkaus lastensuojelussa.

Kiertueen viestit on koottu viestikirjaseen, josta poimin seuraavan lauseen: ”Kaikki ihmiset tarvitsevat rakkautta, rakastetuksi tulemista ja kohdetta omalle rakkaudelleen.”

Lauseen luettuani jäin minäkin miettimään rakkautta ja lastensuojelua.

Rakkaus määritellään usein tunteeksi, mutta se on paljon enemmän. Kun rakkaus liittyy toisiin ihmisiin, se liittyy suhteisiin. Rakkaus oikeastaan sisältää kaikki perustunteet.

Rakkaus sisältää iloa, joka voi olla hullaantunutta onnellisuutta, tyyntä lempeyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, rohkeaa energisyyttä tai mitä tahansa näiden väliltä. Samoin rakkaus voi sisältää pelon tunteita epävarmuudesta pelästymiseen, samoin vihan ja surun tunteita laidasta laitaan tilanteen ja itse kunkin temperamentin mukaisesti. Koemme rakkauden ja siihen liittyvät tunteet yksilöllisesti.

Lukiessani rakkaudesta, mieleeni tuli PRIDE- ennakkovalmennukseen osallistuneiden, sijaisvanhemmuutta miettivien, pohdintoja. Uskaltaako perheeseen sijoitettavaan lapseen kiintyä, jos hänet joutuukin menettämään? Miten sen kanssa pärjää, jos antaa lapselle tärkeän paikan sydämessään, eikä voi enää tavata häntä? Tai pystynkö kiintymään, kokemaan rakkautta vieraaseen lapseen, mitä sitten, jos rakkaus ei synnykään? Sijaisvanhemmuutta harkitsevat ovat kysyneet myös, saanko rakastaa lasta, kun en kuitenkaan olisi lapsen huoltaja tai oikea vanhempi.

Kun PRIDE-ennakkovalmennuksessa olevat ihmiset miettivät haluaan ja kykyään mahdolliseen sijaisvanhemmuuteen, he peilaavat omaa arkeaan ja elämänkokemuksiaan sijais- ja adoptiovanhempien viiteen valmiuteen. Missään näistä valmiuksista ei suoraan puhuta rakkaudesta, mutta suhteista kyllä.

Mietin erityisesti yhtä sijaisvanhempien valmiuksista: ”Sitoutua lapseen ja toimia hänelle luotettavana aikuisena tarvittaessa koko elämän ajan. ” Aloin omassa mielessäni sanoittaa tätä valmiutta rakkauden näkökulmasta uudelleen näin: Ymmärrän ja sitoudun siihen, että lapsi tarvitsee rakkautta ja ehdotonta hyväksyntää riippumatta siitä, kauanko sijoitus kestää.

Entä jos alkaisimme puhua perhehoidossa ja myös sijaisvanhempien ennakkovalmennuksessa rohkeammin rakkaudesta? Rakkaus ei ole omistamista, vaan tunteita ja tekoja, jotka liittyvät tärkeisiin ihmissuhteisiin. Rakkaus on tässä ja nyt, läsnäoloa ja kohtaamista, sen viestittämistä, että lapsi on tärkeä. Minuun sattuu, jos sinuun sattuu. Iloitsen ilostasi ja jännitän kanssasi tiukoissa paikoissa.  Rakkaus on elämää, ja elämä on moninaista.

Vuonna 2018 Pesäpuussa on teemana ”Maa voimistuu lapsistaan”.  Maa voimistuu erityisesti lapsistaan, joilla on kokemuksia siitä, että he ovat rakastettuja ja hyväksyttyjä ja arvostettuja. Kannattaako meidän aikuisten varjella itseämme luopumisen kivusta tai kysellä lupia rakastaa ja välittää? Mitä menetettävää meillä on? Rakennammeko tämän päivän sijaishuollossa elävien lasten tulevaisuutta, uskaltamalla rakastaa ja välittää ja myös kertoa se lapsille?

Entä jos ottaisimme rakkauden puheeksi sijaisvanhempien ennakkovalmennusten lisäksi sijaishuollon arjessa? Juttelisimme lasten kanssa siitä, miten he kokevat lähiaikuistensa tavat ilmaista välittämistä, hyväksyntää ja rakkautta? Mitä he kaipaavat enemmän, mitä haluavat vähemmän? Sanottaisiin välillä toisillemme, että tykkään susta niin, että halkeen tai jotain muuta omaan suuhun ja vastaanottajalle sopivaa.

Jokainen meistä tarvitsee kokemuksia sitä, että on toiselle ihmiselle arvokas ja rakas ja kokemuksia siitä, että toinen ihminen on minulle arvokas ja rakas. En usko, että tällaisia kokemuksia voi olla liikaa yhdelläkään lapselle tai kenelläkään meistä.

 

 

Linkki: Yhdessä Koettua -viestikirjanen

Lähteenä myös: Värikäs tunnekartta. Toimittanut Arja Seppänen. Julkaisija: Kirkon kasvatus- ja perheasiat. Helsinki 2013